Ota huomioon, että tätä e-kirjaa ei ole mahdollista lukea Amazon Kindle -lukulaitteella, vaan ainoastaan laitteilla, joiden software mahdollistaa ePub-tiedostojen avaamisen ja lukemisen. Lisätietoja
Julkaise oma kirjasi!
Julkaise oma kirjasi BoD:n kautta painettuna kirjana ja e-kirjana.
Kirja kuvaa Kansallisoopperan kuoron vaiheita sen synnystä ja vakiintumisesta 2010-luvun oopperantekemiseen. Mukana ovat kuoron ammatillisen kehityksen päälinjat ja kohokohdat ikimuistoisine tuotantoineen ja matkoineen, mutta erityinen paino on oopperakuoron arjessa.
Juhani Koivisto (s. 1956) on filosofian tohtori, tietokirjailija, libretisti ja Suomen Kansallisoopperan päädramaturgi. Jaakko Kuusisto on säveltänyt Koiviston librettoihin oopperat Elämälle (Ilmajoen musiikkijuhlat 2015) sekä Jää (Ulla-Lena Lundbergin romaanin pohjalta, Kansallisooppera 2019). Kansallisoopperassa on esitetty myös neljä lapsille tarkoitettua minioopperaa, joihin Koivisto on tehnyt tekstin, musiikin sovituksen ja ohjauksen. Hänen tunnetuin kirjansa on Toivo Kuulan elämäkerta Tuijotin tulehen kauan (WSOY 2008, uudistettu versio Tähtiin kirjoitettu 2018), johon perustuvaa musiikillista monologinäytelmää on esitetty eri puolilla Suomea. Koivisto on kirjoittanut myös Kansallisoopperan historiasta kertovan kirjan Suurten tunteiden talo, oopperanjohtaja Alfons Almin elämäkerran, Kansallisoopperan orkesterin historiikin sekä lapsille suunnatun balettikirjan Baletin tähti. Viimeksi hän on julkaissut Kuhmon Kamarimusiikin historian (SKS 2019).
Auli Särkiö-Pitkänen
Auli Särkiö-Pitkänen (s. 1990) on helsinkiläinen runoilija ja musiikkitoimittaja, jonka toiminnassa limittyvät esseistin, kriitikon, kääntäjän ja esiintyjän roolit. Musiikkikirjoittajana hän on paneutunut erityisesti oopperaan. Särkiö-Pitkänen opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuus-ja musiikkitieteitä. Hän on myös aktiivinen harrastajamuusikko, jonka erityisinä kiinnostuksen kohteina ovat vanha musiikki ja lied.
Suomen Kansallisoopperan Kuoro ry (Ed.)
Kansallisoopperan Kuoro ry on Suomen kansallisoopperassa laulavien oopperalaulajien ammattiosasto, joka kuuluu Muusikkojen liittoon. Kansallisoopperan Kuoro ry yhdessä Muusikkojen liiton kanssa huolehtii jäsentensä edunvalvonnasta ja tarjoaa jäsenilleen neuvonta- ja konsultointipalveluja, oikeusapua, sekä useita etuja ja palveluita. Muusikkojen Liitto ry on vuonna 1917 perustettu muusikkojen ammattijärjestö.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.