Unkari-runojeni syntyaikoina maa eli viimeisiä kommunismin vuosiaan. Transsilvanian runot on kirjoitettu aikoina, jolloin tyrannia Romaniassa kukistui.
Veikko Huotarinen on Suomussalmella syntynyt vienalaisverinen kirjailija, joka on julkaissut toistakymmentä romaania ja runokokoelmaa. Hän teki elämäntyönsä opettajana Suomussalmella, myöhemmin Nurmeksessa. Hän on erikoistui opettajavuosinaan lut. uskontoon ja musiikkiin Helsingin Opettajakorkeakoulussa. Vapaa-aikoinaan hän harrasti matkailua. Unkari, Romania ja Venäjän Karjala olivat hänen mieluisimmat matkakohteensa.
Nurmeslainen Veikko Huotarinen on matkannut usein Vienan Karjalan maisemissa. Madjaarien parissa -runoteos sijoittuu Unkariin ja Romanian Transsilviniaan. Aikavyöhykkeenä on 1990-luvun taite. Elettiin Itä-Euroopan mullistusten aikaa.
Veikko Huotarinen kutsuu Unkaria toiseksi kotimaakseen. Sukulaiskansan ystävällisyys ja vieraanvaraisuus lumoavat runominän. Arkea siivittävät suuret tunteet milloin musiikin, milloin viinin voimin, sillä ”Unkarissa musiikki on uskonto; / Zoltan Kodaly on yksi sen jumalista”. Janos-ystävän, kirkkoherran, viinikellari tuottaa ”arvokasta vuosikertaa/ pyhää nektaria moneen kertaan siunattua”.
Runominä tuntee oman kömpelyytensä tulisen temperamentin maassa, mutta yhteys löytyy, ja matkaaja on ”onnenpekka keskellä Tonavan rantaa”. Runominän sivellin on lavea, ajoittain jopa varovaisen eroottinenkin, mutta tämä sävy menee huumaavan viinin piikkiin.
Unkari herättää aistit ja huolen
Ylä-Karjala
heinäkuuta 2016
Nurmeslaisen Veikko Huotarisen viides runokirja tarjoilee rauhaisasti elämää makustelevia proosarunoja, joita Huotarinen on kirjoittanut rauhattomiin aikoihin. (...) Madjaarien eli etnisten unkarilaisten maailma avautuu aistivoimaisena ja liki humalluttavana. (...) Tyylillisesti Madjaarien parissa osoittaa huomattavaa johdonmukaisuutta. Huotarinen käyttää toistuvasti hyväkseen unkarilaisia erisnimiä ja löytää siten ilmaisuja, jotka tarttuvat silmiin tuoreina.
Malja sukulaiskansojen ystävyydelle
Karjalainenheinäkuuta 2016
Nurmeslainen Veikko Huotarinen on matkannut usein Vienan Karjalan maisemissa. Madjaarien parissa -runoteos sijoittuu Unkariin ja Romanian Transsilviniaan. Aikavyöhykkeenä on 1990-luvun taite. Elettiin Itä-Euroopan mullistusten aikaa.
Veikko Huotarinen kutsuu Unkaria toiseksi kotimaakseen. Sukulaiskansan ystävällisyys ja vieraanvaraisuus lumoavat runominän. Arkea siivittävät suuret tunteet milloin musiikin, milloin viinin voimin, sillä ”Unkarissa musiikki on uskonto; / Zoltan Kodaly on yksi sen jumalista”. Janos-ystävän, kirkkoherran, viinikellari tuottaa ”arvokasta vuosikertaa/ pyhää nektaria moneen kertaan siunattua”.
Runominä tuntee oman kömpelyytensä tulisen temperamentin maassa, mutta yhteys löytyy, ja matkaaja on ”onnenpekka keskellä Tonavan rantaa”. Runominän sivellin on lavea, ajoittain jopa varovaisen eroottinenkin, mutta tämä sävy menee huumaavan viinin piikkiin.
Unkari herättää aistit ja huolen
Ylä-Karjalaheinäkuuta 2016
Nurmeslaisen Veikko Huotarisen viides runokirja tarjoilee rauhaisasti elämää makustelevia proosarunoja, joita Huotarinen on kirjoittanut rauhattomiin aikoihin. (...) Madjaarien eli etnisten unkarilaisten maailma avautuu aistivoimaisena ja liki humalluttavana. (...) Tyylillisesti Madjaarien parissa osoittaa huomattavaa johdonmukaisuutta. Huotarinen käyttää toistuvasti hyväkseen unkarilaisia erisnimiä ja löytää siten ilmaisuja, jotka tarttuvat silmiin tuoreina.