Aikaan kätketty ikuisuus runokokoelman runot avaavat ihmisyyden ja luonnon kiertokulun kauneutta arkisten tapahtumien ja luonnon vertauskuvien kautta.Tämän kokoelman runoissa elämän merkitys ja Jumalan luomistyön kauneus ovat läsnä ihmisen elämänvaiheissa. Runot kuvaavat ajan ja elämän kulkua, valon, varjojen ja toivon kokemuksia. Runot sanoittavat nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemusta eri ikävaiheiden kautta.
Aikaan kätketty ikuisuus on Leena Salinin toinen runokokoelma. Leena Salinin runoja on julkaistu vuosien kuluessa monissa kansalaisopistojen ja SRK:n julkaisemissa antologioissa. Leenan ensimmäinen runokirja Ilta-auringon lempeät kasvot julkaistiin vuonna 2017 Mediapinnan kustantamana. Leena Salinilta on ilmestynyt vuonna 2020 BoDin kustantamana ajatelmakokoelma Sanojen polulla.
Sini Yrjänä (Ed.)
Sini Yrjänä työskentelee yrittäjänä Sinisatu toiminimellä valokuvien ja graafisen suunnittelun parissa. Hän on valokuvaaja, visuaalinen hahmottaja, kokonaisuuksien kokoaja ja keskusteleva taittaja. Sinisatu on taittanut ja julkaissut useita asiakkaidensa teoksia sekä suunnitellut kirjan kansia. www.sinisatu.net
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.