Asko Vuorinen kertoo muistelmiensa osassa 1, kuinka hän osallistui lmatran Voiman atomi- ja kaasuvoimahankkeisiin vuosina1970 - 1992 ja miten niistä saatiin kilpailukykyisiä tuotteita. Hän oli suunnitelemassa Loviisa 1, 2 ja 3 -hankkeita alusta alkaen. Varsinkin Loviisa 3-yksikön konseptista tuli maailman luokan tuote. Sen mukaisia ydinvoimalaitoksia on rakennettu Kiinaan neljä kappaletta ja neljä on edelleen rakenteilla. Niistä tuli edullisia (noin 2500 euroa/kW), turvallisia ja ne voidaan rakentaa noin viidessä vuodessa.
Asko Vuorinen toimi Wärtsilän tytäryhtiö, Modigen Oy:n, toimitusjohtajana vuosina 1992-2010. Yhtiön vastuulla olivat kaasumoottorivoimalaitosten ja dieselvoimalaitosprojektien kehitystehtävät. Wärtsilästä tuli tuona aikana puolestaan maailman johtava kaasumoottorivoima-laitosten valmistaja, joka rakensi hänen työaikanansa kaasuvoimaa noin 11.000 MW:n tehon edestä. Asko Vuorinen on koulutukseltaan tekniikan lisensiaatti.
Asko Vuorinen on tekniikan lisensiaatti, joka on tehnyt työuransa Imatran Voima Oy:ssä suunnitteluinsinöörinä vuosina 1971-1980 ja soveltuvuuselvitysten pääsuunnittelijana vuosina 1981-1992. Sen jälkeen hän on toiminut Wärtsilä tytäryhtiön Modigen Oy:n toimitusjohtajana ja Wärtsilän energiajohtajana vuosina 1992-2010. Lisäksi hän ollut myös oman toimensa ohessa Ekoenergo Oy:n, Teovision Oy:n ja EDH Espoo Domain Hosting Oy:n sekä jalkapalloilun taustayhtiöiden Espoon jalkapalloilun Tuki Oy:n, Espoo Stars Oy:n ja Espoo SkyArena Oy:n toimitusjohtajana.
Työuransa jälkeen hän on kirjoittanut 11 kirjaa Energia- ja ilmastasioista, 12 sukukirjaa, kolme kirjaa muistelmia ja neljä muuta julkaisua. Energiakirjoista merkkittävimmät ovat "Planning of Optimal Power Systems, Imatran Voimasta Fortumiksi, Wärtsilän kehitystarina ja Energiankäyttäjän käsikirja 2024. Ilmastokirjoista huomattavin on Fundamentals of Global Warming, jossa hän on pystynyt mallintamaan tapahtuneen ilmastonmuutoksen 0,07 asteen keskihajonnalla.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.