Valon halkeamia

Valon halkeamia on nimeltään Ähtäristä kotoisin olevan runoilija Tuija Kuhan vastikään ilmestynyt, toinen runokirja. Sen runoissa hän löytää iloa ja valoa sieltä, missä arjen perustukset säröilevät. Oven niihin avaavat unet, sadut ja aavistukset. (...) "Teemanani ovat valon halkeamat. Sadut, unet ja aavistukset murtavat sellaisia rakoja arjen peruskallioon, joista voi virrata ilo, valoa ja uusia näkökulmia," kirjailija sanoo. (...)
Joitakin valonhalkeamia esille tuomalla Tuija Kuha haluaa saada lukijansa miettimään sellaisia omasta elämästäänkin. Halkeama voi olla positiivinen asia myös silloin, kun se tekee särön tädellisyyteen pyrkivään elämään.

Tuija Kuha kirjoittaa yöllä. Pimeä ja valo asettuvat vastakkain hänen runoissaan. Yö ei kuitenkaan merkitse pahaa eikä pelottavaa. Yössä on kirkkautta, valonhalkeamia, unia ja kuun ystävällistä kajastusta.
Teksti on merkityksellistä ja metaforat ovat paljon puhuvia. Tuija Kuhan runous on aitoa taiteen kieltä. Parhaimmillaan se kuvaa tunnetason visioita.
Ensimmäiset sivut luettuaan jo havaitsee, että luonto on voimakkaasti läsnä näissä runoissa. Puut, tuuli, metsä ja meri ovat sanoja, jotka toistuvat usein. Vanhat elementit maa, ilma, vesi ja tuli ovat selkeästi osa runojen sisältöä. Nykyihminenkään tuskin välttää näiden elementtien olemassaoloa omassa itsessään. (...)
Luontorunous on nykyisin väkisinkin tullut kantaa ottavaksi ja osallistuvaksi, ikään kuin poliittisen runouden sijalle. Tuija Kuhan runous ei ole taistelurunoutta, mutta kantaaottavia sävyjä siitä voi löytää.