Valhalla

Hurja, joka suuntaan rönsyilevä värikäs kertomus menneen maailman viikingeistä – seikkailijoista ja sankareista ja kauppiaista ja sotureista. Saagoissa perehdytään Eerik Punaisen seikkailuihin ja surkeisiin ihmiskohtaloihin, jotka kietoutuivat hänen ympärilleen. Ensimmäisessä saagassa tutustutaan Eerikin isäukkoon Torvald Punaiseen, joka karkotettiin murhamiehenä Islantiin, Eerikin ollessa vain yhdeksänvuotias. Toisessa saagassa Eerik Punainen karkotetaan Islannista syyllistyneenä miestappoon – isänsä poika kun oli. Kolmannessa saagassa löydetään Amerikka ja tapellaan inkkareiden kanssa viisi vuosisataa ennen Columbusta. Tuolloin sankarina häärii Leif Eerikson veljineen.

Tarina on mukaansatempaava humoristinen pläjäys. Seksiä ja väkivaltaa on aivan liikaa eikä tarina siitä syystä sovi kenellekään. Henkilöhahmot ovat karikatyyrisiä ja kriitikkojen mielestä lapsellisia, niin kuin miehet usein ovat poikia hamaan loppuun asti. Tarinalla ei ole lainkaan kohderyhmää, kukaan ei tiedä kenelle se on kirjoitettu. Huumori on tarinan parasta antia ja se onkin luokiteltavissa historialliseksi viihteeksi siltä osin kun sen sivuilla viihtyy. Paikka paikoin kertomus pursuaa liioitelluksi farssiksi, ovathan ihmiset aina liioitelleet satujaan jotka kerrottiin nuotiolla pimeinä talvi-iltoina kolme vuosisataa ennen kuin kyseiset saagat kirjoitettiin muistiin meille jälkipolville hämmästeltäväksi. Toisinaan tarina on silkkaa sarjakuvaa olematta kuitenkaan itse sarjakuvaa. Välillä homma lähtee niin pahasti purjeeseen, että kertomus on luokiteltavissa myös fantasiakirjallisuudeksi. Pohjoisen mytologian saagat heräävät sen sivuilla henkiin. Historiallisesti kirja on pätevä opas menneeseen aikakauteen jolloin viikinkien pitkälaivat hallitsivat maailman seitsemää merta.