Nuori ja hajamielinen, tietämättään Kaupungin sekopään mainetta kantava Kevin joutuu kiskotuksi karuun ja kylmään ulkomaailmaan, jossa pätevät hänelle täysin tuntemattomat luonnonlait. Pian hän huomaa sotkeutuneensa oman ymmärryksensä ylittävään tapahtumaketjuun, joka on syöksevä hänen koko maailmansa tuhoon. Samaan aikaan Kaupunki käy läpi lopullisen muutoksen, josta selviytyäkseen on kyettävä äärimmäisiin tekoihin. Jokainen joutuu huomaamaan, ettei perääntyä voi, eikä pakoon pääse. Sillä juoksit kuinka kovaa tahansa, menneisyydellesi et voi kääntää selkääsi ja kohtalosi odottaa nurkan takana.
Tulitanssija on usean hahmon näkökulmasta kerrottu tarina sodasta ja sitä edeltävistä tapahtumista. Se käsittelee syitä henkilöiden käytöksen takana ja näyttää, ettei kaikki ole niin mustavalkoista ja helposti ymmärrettävää kuin voisi luulla.
Heta Hiltunen (s. 2001) opiskelee helsinkiläisessä lukiossa. Tulitanssija on hänen ensimmäinen romaaninsa. Kirjoittamisen lisäksi hän harrastaa kuvataiteita ja on kuvittanut Tulitanssijan.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.