Tanssi-innostaminen® on taiteellis-pedagoginen menetelmä, jonka tarkoituksena on elähdyttää sekä yksilöitä että yhteisöjä kehollisten harjoitteiden avulla. Tanssi-innostaminen soveltuu myös niille, jotka luulevat, etteivät osaa tanssia!
Tanssi-innostamisessa ei ole kyse minkään tietyn tanssitekniikan opettelusta tai tanssilajin hallinnasta, vaan kehotietoisuuden laajentamisesta ja oman ilmaisun löytämisestä tanssi-improvisaatioharjoitusten avulla. Tanssi-innostaminen on sellaista tanssillista toimintaa, jonka pyrkimyksenä on löytää kunkin oma luonteva tapa liikkua ja ilmaista liikkeen avulla, mutta myös tutkia omaa minuutta sekä minän suhdetta toiseen ja ympäröivään maailmaan. Tanssi-innostamisen lähtökohtana on holistinen ihmiskäsitys: se on paluuta kokonaiseen ihmisyyteen, mielen ja kehon yhteyteen. Siihen kuuluu olennaisesti jokaisen ihmisen oman kehon ja oman liikkeen kunnioittaminen – sellaisena kuin se on.
Tanssi-innostamisella ei ole vain taiteellisia vaan myös sosiaalisia, poliittisia ja eettisiä tavoitteita. Innostamisella pyritään keskeisesti myös kulttuurisen demokratian saavuttamiseen, kun ihminen, myös lapsi ja nuori, tunnustetaan aktiiviseksi toimijaksi ja oman kulttuurinsa tuottajaksi. Tanssi-innostaminen ei ole vain tanssiin innostamista vaan myös tanssilla innostamista.
Filosofian tohtori Raisa Foster (s. 1976) on vapaa tutkija-taiteilija. Hän väitteli filosofian tohtoriksi Tampereen yliopistossa vuonna 2012. Hänellä on myös dance animateur -tutkinto Melbournen yliopistosta Australiasta sekä taiteen maisterin tutkinto Aalto yliopistosta. Foster on kehittänyt taiteellis-pedagogisen tanssi-innostamisen menetelmän, teoretisoinut tunnustuksen pedagogian ja kehittänyt taideperustaisen eragrafia-tutkimusmenetelmän. Foster yhdistelee taiteellis-pedagogisessa työskentelyssään ennakkoluulottomasti perinteisempiä laadullisen tutkimuksen tiedonmuodostuksen tapoja monitaiteelliseen työskentelyynsä. Vuosina 2015-2017 hän on johtanut Koneen Säätiön rahoittamaa Art-Eco-tutkimushanketta.
Se on liikeimprovisaatiota. Harjoitukset käyvät meditaatiosta niille, jotka eivät jaksa istua paikallaan. (...) Menetelmä perustuu ajatukseen siitä, että mieli ja ruumis ovat yhtä. Liikkeet voivat tuoda esille tunteita ja muistoja. (...) Menetelmä opettaa, että olet hyvä sellaisena kuin olet. (...) Menetelmä sopii kaikille, myös ylipainoisille, jotka ovat epävarmoja kehostaan ja ajatteevat, etteivät osaa liikkua sulavasti. He saattavat huomata, ettei se olekaan totta.
Tanssi ilman askelia
Voi hyvinmaaliskuuta 2015