Heikki Laitinen kertoo lapsuudestaan ja koulunkäynnistä Pieksämäellä huumorin pilke silmissään. Mukana on myös kertomukset vuoden 2019 riemuylioppilasjuhlista ja riemuteekkarijuhlista, joissa ystävät kertasivat hilpeitä muistoja entisistä opettajistaan.
Kirja kertoo myös opiskelusta Tampereella aikana, jolloin reikäkortti edusti tietotekniikan huippua, teatterissa esitettiin Hair-musikaalia, ja opiskelijat olivat lakossa harva se viikko.
Tekniikan tohtori, dosentti Heikki Laitinen on palkittu työelämän kehittäjä. Hän on syntyjään ehta savolainen, jos nyt Pieksämäkeläistä voi savolaiseksi sanoa. Parannettuaan 40 vuotta maailmaa eri puolilla Eurooppaa ja Aasiaa Laitinen palasi Tampereelle, omien sanojensa mukaan lähelle Kalevankankaan loppusijoituspaikkaa.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.