Susipaimen on runoantologia mielestä ja sen häiriöistä.
Teokseen on koottu yhteensä yli sata runoa. Ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka moniäänisyydessään valottaa mielenterveyden ympärillä käytävää keskustelua sekä elettyä elämää. 46 kirjoittajan joukko koostuu runouden ammattilaisista, mutta myös nuorista harrastajista ja mielenterveysaktivisteista. He käsittelevät mielenterveyttä kukin eri tavoin: suoraan, tutkien, rajusti ja lempeydellä, usein omakohtaisten kokemusten kautta.
Susipaimen on tehty vierelläkulkijaksi ja vertaisteokseksi kaikille meille, joita mielenterveysteemat kiinnostavat ja koskettavat. Oikeus kuulluksi ja nähdyksi tulemiseen kuuluu jokaiselle. Antologia toimii niin ammattilaisten apuvälineenä ja keskustelunavaajana kuin täysin henkilö- kohtaisena runokokemuksena.
Antologian ovat toimittaneet runoilijat Leena Sainio ja Jonna Nummela. Jokaisesta myydystä teoksesta lahjoitetaan 1 euro Mieli ry:n Kriisipuhelimessa vastaavien vapaaehtoisten koulutustyöhön. Susipaimenen julkaisee Kustannus Raikuu.
Raikuu (ent. Pesä Kustannus) on Nelli Ruotsalaisen ja Jonna "Nihkee Akka" Nummelan vuonna 2018 perustama feministinen pienkustantamo ja alakulttuurikollektiivi, joka tarjoaa marginalisoiduille kirjoittajille tuettua omakustantamista.
Raikuu tuottaa ja ja tukee feministisestä tietoisuudesta kumpuavaa taidetta kunnes maailma on valmis.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.