Sotalapseksi Ruotsiin taaperona viety Annelie ei muistanut Suomen kodistaan ja perheestään mitään. Kasvatusvanhemmat tarjosivat turvaa ja rakkautta eivätkä olisi millään tahtoneet luopua hänestä rauhan tultua. Lopulta lähes viisi vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen Annelien täti onnistui tuomaan hänet takaisin syntymäkotiin Helsingin Käpylään.
Kotiinpaluu ei ollut onnellinen loppu, vaan alku uusille koettelemuksille: lapsi yritti jakaa lojaalisuutensa biologisten vanhempiensa ja kasvatusvanhempiensa välillä. Kertomus sukeltaa syvälle inhimillisiin tunteisiin, sodan varjostamaan lapsuuteen ja aikuistumiseen, jossa kulttuurien ja kotien rajat hämärtyvät.
Annelie Hollon kirja on samalla yksilöllinen ja universaali. Se kertoo suomalaisesta ja ruotsalaisesta perheestä, juurista ja rakkauden kaipuusta maailmassa, joka pakotti monet lapset etsimään paikkaansa yhä uudelleen.
Kirjailija on syntynyt Helsingissä 1942, asunut Ruotsissa sotalapsena 1944-49, käynyt koulut Helsingissä 1949-63, asunut sen jälkeen yhtäjaksoisesti Ruotsissa ja asuu edelleen Tukholmassa.
Koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja sairaanhoidon opettaja.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.