Kuunkierto rytmittää Uutta aikaa Sorossa, Valliloiden siirtolapuutarhoilla ja niiden lähiympäristössä. Hoidetut palstatontit, väen ihmissuhteet ja monet mielenkiintoiset persoonat saavat asuinkeskittymän näyttämään oikealta maanpäälliseltä paratiisilta, mutta sen suojissa lymyilee silti omat kierot käärmeensä.
"Äiti vaikuttaa pelkäävän lohikäärmepaprikan tainta isää enemmän. Eikä ihme - aikuiset lohikäärmepaprikat syöksevät kuulemma tulta."
Minulle on ominaista kokea ympäröivä maailma hyvin vahvasti mielessäni. Se motivoi luomaan tarinoita ja musiikkia, sanoin että sävelin. Luonto, erilaiset Ihmissuhteet sekä henkilöhahmojen persoonallisuudet kiehtovat minua.
Taiteellisuuttani tukee myös yrittäjyys hius-ja kauneusalalla, missä saan loihtia hiustaikoja käsilläni. Vapaa aikani kuluu perheen, koirien ja musiikin parissa. SORO Päivänkakkara ja taivaankappaleita on esikoisromaanini. Se on fiktiiviseen tulevaisuuteen sijoittuvan kirjasarjani ensimmäinen osa.
(...) Tarinan keskiössä on Valliloiden perhe ja juoni hyppelehtii luontevasti eri aikatasoissa pitäen sisällään esimerkiksi nuoren naisen kasvutarinaa, vaikeita perhesuhteita, monimuotoisia ihmissuhteita, rakkautta, vihaa, rikoksia ja väkivaltaa. Teemoja on paljon, mutta kokonaisuus toimii kerrassaan mainiosti. (...) Tarina nimittäin piti otteessaan ensihetkistä lähtien, juoni kantoi ja henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja aitoja. Hotkaisinkin kirjan lopulta parissa päivässä. Vahva suositus! (...)
Soro päivänkakkara ja taivaankappaleita
Instagram Tuijanlukuhetkijoulukuuta 0002