Seuraan sua

Tiina Pasasen Seuraan sua on itsenäinen jatko teokselle Sun täytyy mennä. Jatkoteoksen tapahtumaympäristö on edelleen Pohjois-Karjala. Nyt kirjan alkuosan tapahtumat sijoittuvat Liperin Salonrantaan. Siellä kirjan päähenkilö Minna viettää kesälomaa mummolan järvenrantaidyllissä. Eikä Minna ole yksin, hän on siellä salaisen rakkautensa Aksun luona.

Minna on Helsingistä Joensuuhun muuttanut nelikymppinen nainen. Hänellä on takanaan avioero, ja nyt tuntuu, että hän on löytänyt elämänsä rakkauden Aksun. Minna ja Aksu ovat tunteneet toisensa lapsuudesta alkaen, mutta vasta monimutkaisen tapahtumaketjun avauduttua rakkaus Minnan ja Aksun välillä on mahdollista. Ja miten ihanaa se onkaan! "Kun edellisissä suhteissani ja menneenä talvena päättyneessä avioliitossani olin saanut tyytyä rakkauden murusiin, oli rinnallani nyt turvallinen kallio. Ihana lämmin kallio, tai oikeastaan aika kuumakin - mietin tämänaamuiset lemmenleikit mielessäni."

Minna tuntee olevansa aidosti rakastunut, mutta Aksun bändiin juuri tullut kanteleensoittaja Sirke tuntuu Minnan mielestä uhalta heidän rakkaudelleen. On muukin asia, mikä huolestuttaa Minnaa. Minnan Espanjassa asuva ystävä Susanna on kadoksissa. Kukaan ei tunnu tietävän hänestä mitään. Minna yrittää ensin vähätellä katoamista, mutta kun Susannaan ei moneen päivään saada yhteyttä, on pakko olla huolissaan ja tehdä jotakin.

Tässäpä mukavaa kesälukemista. Kirjassa kuvataan kauniisti Pohjois-Karjalan järvimaisemia, joten kirja sopii hyvin vaikkapa laiturilukemiseksi. Tarinan edetessä lukija pääsee Minnan mukana Pohjois-Karjala -kierrokselle. Liperistä ja Joensuusta matkataan Kolin upeisiin maisemiin, uidaan harvinaislaatuisen puhtaassa Kuoringan järvessä ja ruokaillaan karjalaista ruokakulttuuria tarjoavassa Parppeinpirtissä Ilomantsissa. Ja kaiken taustalla soi musiikki. Musiikki liittyy kaikkeen, hyviin sekä huonoihin muistoihin ja tapahtumiin. Tärkein bändi Minnalle on Neljä Ruusua. Sekä Sun täytyy mennä ja Seuraan sua ovat Neljän Ruusun biiseistä. Toki Minnan mielessä soi muitakin tuttuja biisejä, kuten vaikkapa Topi Sorsakosken Surujen kitara, Arttu Wiskarin Mökkitie tai Käärijän Cha cha cha.

Pasasen luontevaa ja sujuvaa tekstiä on mukava lukea. Kirjoitustyyliin on tullut varmuutta. Musiikki, joka on kirjan ehdoton vahvuus, rytmittää tekstiä mukavasti. Hienoa, että Pohjois-Karjalaan on saatu uusi lupaava feelgood-kirjailija. Jatkoa odotellen!