Puiden

Martikainen on kehittänyt tyylin, jossa vähäpuheisesti onnistutaan sanomaan paljon. Lähes kaikkien aforismien sanojen lukumäärä on tässäkin teoksessa laskettavissa yhden käden sormin: (...) Kirjan aforismit ja runot ovat taidokkaasti niukoiksi muotoiltuja.

Tamperelainen filosofian maisteri Rauni Anita Martikainen on julkaissut minimalistisen aforismikokoelman nimeltä Puiden (BoD Kustantamo). Se on hänen toinen julkaistu kokoelmansa.
Ensimmäiset aforisminsa Rauni Anita Martikainen kirjoitti opiskellessaan Viita-akatemiassa 1990-luvun alkupuolella. Erityisesti Raunia oli kannustanut jatkamaan hänen ensimmäisen mietelauseensa julkaiseminen Suomen aforismiyhdistyksen nettisivuilla: ”Metsät kasvavat rauhassa, /sodassa pasifistit.”
- Kirjoitan, koska olen aina ollut luonteeltani asioiden ja ihmisten pohdiskelija ja havainnoija. Kirjoittamalla saan käsiteltyä elämää ja kokemuksia esteettisessä muodossa. Kun kirjoitan, voin paremmin, sanoo Martikainen.
Puiden sai muotonsa muutaman vuoden kuluessa eri vaiheiden kautta.
- Aforismit ovat lyhyytensä vuoksi haastavia kirjoittaa. Runot ovat henkilökohtaisempia kuin fiktio, hän toteaa.

Metsä tulee lukijan luokse

Kun tartun Puiden-kokoelmaan on kuin astuisin metsään: näin vihreitäkö puut ovat? Kaupunkilaisena ja eniten kaupungeissa aikaa viettäneenä en ole aiemmin ajatellut, että puita voi rakastaa. Martikaisen toinen kokoelma on hedelmällinen maasto, johon voi nähdä.
- Puut ovat ystäviäni. Ne ovat tarpeellisia ja pysyviä. Niihin tehdään pesiä ja majoja, innostuu Martikainen.
Kirjan teksti on monimerkityksellistä ja oivaltavaa. Kirjoittajan läsnäolo tuntuu vahvana, mutta ei häiritse. Teoksen yksi tehtävä on ilmiselvästi luonnon kokemusten jakaminen lukijan kanssa. Lukija hurmioituu kielikuvista ja näkee vuodenaikojen vaihtelun, kuulee, kuinka variskin laulaa karmeasta äänestään huolimatta. Martikaisen mielessä on toive, että luontoa kunnioitettaisiin ja suojeltaisiin enemmän, etenkin hänen kotikaupunkinsa Eteläpuistoa.

Puiden on Rauni Anita Martikaisen toinen teos, aforismi- ja runokokoelma. Jo nimi ilahduttaa monihahmotteisuudellaan, ja kansikuva, kirjoittajan oma teos sekin, sekoittaa kutsuvasti puut ja metsän. Tekstimassaa ei ole paljon, mutta sen rivien – vai sanoisinko: oksien – väliin jää paljon ajatustilaa.

Kokoelma puolustaa luontoa sydämettömän kaupallista muovi-, kone- ja kiirekulttuuria vastaan. "Metsä tekee hyvää paikoillaan", on avausaforismi, ja tuonnempana todetaan: "Metsä seisoo kaadetun takana." "Metsä kantaa. Puut kasvavat." Kaikesta huolimatta.

Liisa Enwald