Pekka Tuliara oli armoitettu populaarikulttuurin tuntija, joka kirjoitti paljon länkkäreistä, niin elokuvista kuin sarjakuvistakin. 1980-luvulla toimintansa aloittanut Tuliara jakoi mielellään tietoa, jota ei tuolloin ollut helppo muutoin löytää. Nyt tuo tieto tuntuu uudestaan kadonneen, vaikka sitä olisi periaatteessa helpompi kaivaa esille kuin koskaan aiemmin.
Tuliaran teksteistä aukeaakin maailma, joka on ehkä peruuttamattomasti kadonnut: kinokorttelien maailma, jossa elokuvat merkitsevät jotain elämää suurempaa, mielikuvituksen vapaata leikkiä, joka innostaa lapsia tutkimaan maailmankaikkeutta. Tuliaran tekstejä leimaa lämmin nostalgia, joka tuntuu henkilökohtaiselta vuosikymmenten jälkeenkin.
Preerian lauluun on koottu Tuliaran länkkäriaiheisia kirjoituksia eri lehdistä, kuten Filmihullusta, Sarjainfosta ja Ruudinsavusta. Kirjan on toimittanut Ruudinsavu-lehden päätoimittaja Juri Nummelin, ja sarjakuvaneuvos Juhani Tolvanen on kirjoittanut siihen esipuheen, jossa hän esittelee Tuliaran hahmoa ja harrastuksia.
Pekka Tuliara (1938-2022) oli monialainen toimittaja ja suomentaja, joka kirjoitti muun muassa Helsingin Sanomiin, Filmihulluun, Sarjainfoon, Länkkäriseuran Ruudinsavuun, Keräilijään, Folk & Country -lehteen ja moneen muuhun julkaisuun. Lisäksi hän suomensi sarjakuvastrippejä Helsingin Sanomiin ja toimi Roope-setä-lehden toimitussihteerinä.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.