Mitä, jos elämäsi olisikin jonkun toisen uni? Näkisitkö sinä silloin unta sen toisen uneksijan elämästä?
Mitä, jos aika olisi tila? Kasaarit ajattelivat niin ensimmäisellä vuosituhannella. Heille eilinen saattoi olla huominen. Oli vain astuttava kynnyksen yli.
Olisiko paikallaan luopua kuolleiden muistelemisesta, jottemme kahlitsisi heitä mieliimme painuneisiin kuviin, jotka toistavat itseään?
Pekka Leinosen kirja, Päivä, yön uni, on lapselle jännittävä, jopa hiukan pelottava satu. Aikuista lukijaa teksti herättelee arvioimaan arkipäiväisiä tapahtumia ja perinteisiä velvoitteita uudesta näkövinkkelistä vallankäytön kritiikkiä kaihtamatta.
Pekka Leinonen,tietokirjailija, opettaja, opinto-ohjaaja ja rehtori evp.
Hän on kirjoittanut useita oppi- ym ohjausalan kirjoja, oppaita ja kalentereita (WSOY, Kerhokeskus Koulutyön tuki ry, Ajasto Oy).
Aika ajoin tieteellisten faktojen tarkistamispakko kyllästyttää. Silloin kaunokirjallisuuden sallimat mielikuvituksesta kumpuavat kiemurat vievät virvoittavaan vapauteen. Pekka Leinosen kaunokirjallisia tuotoksia löytyy e-kirjoina BoD:n ja Elisa Kirjan sivuilta.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.