Oulun murteen uusi sanakirja Ookko nää on tuntuvasti laajennettu ja uudistettu laitos vuonna 2000 julkaistusta sanakirjasta ookkonä (WSOY 2000), joka on jo pitkään ollut loppuunmyyty. Uusi kirja tuntuu tarpeelliselta sen vuoksi, että jo pari vuosikymmentä jatkunut murrebuumi ei näytä laantuvan, vaan päinvastoin kiihtyvän entisestään mm. sosiaalisen median avulla. Uuteen sanakirjaan olen omin päin ja muiden oulun kielen harrastajien avulla koonnut pitkälle toistatuhatta uutta murresanaa entisten noin 2500:n lisäksi. Lisukkeena on myös murrevisailu ja alan pieni kirjallisuusluettelo. Osa lukijoista on ollut sitä mieltä, että oulun kielen yksikön toiseen persoonaan kuuluu kaksi ä-kirjainta, joten heidän mielikseen olen sellaisen lisännyt uuden painoksen nimeen. Muuten on kirja tyyliltään entisellään, enemmän murrerupattelua kuin tiukkaa tiedettä. Ooppa hööli ja ala lavata! Jukka Ukkola
Jukka Ukkola (s. 1947) on Utajärvellä syntynyt ja Oulussa asuva filosofian maisteri, toimittaja, pakinoitsija ja kirjailija. Hän on ollut Kalevan ja Suomen Kuvalehden toimittajana yhteensä 43 vuotta ja pakinoitsijana (Kalevassa Aleksis K.) vuodesta 1970 alkaen. Ukkola on julkaissut mm. useita yritys- ja yhdistyshistoriikkeja, pakinakokoelmia, lastenkirjan ja murresanakirjan. Oululaisen murre- ja perinneseuran Jankkiyhistyksen sihteerinä hän on toiminut vuodesta 1997. Oulun Etta 2015.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.