Polle syntyi, kun vanhan omenapuun kappaleeseen liitettiin kotiverstaalla pää, kaula ja tarmokkaat jalat. Kaaripuiden avulla ne nelistivät mihin ikinä Olle sitä ohjasi. Ollen ja Pollen riemukkaat retket on talletettu tähän kirjaan runoin ja piirroksin.
Sisarukset Ritva Kurki ja Tuomas Kurki palkittiin Ollen ja Pollen porhalluksista Hausjärven kunnan järjestämässä lastenkulttuurikilpailussa vuonna 1991.
Maanviljelijä Tuomas Kurki (s. 1931) on tullut tunnetuksi useiden lehtien pitkäaikaisena pakinoitsijana. Monipuoliseen tuotantoon kuuluu myös muun muassa runoja ja kertomuksia.
Ritva Kurki
Diakoni ja sosiaalisihteeri Ritva Kurki (1939-2016) oli uskovaisen kodin kuopus, josta tuli uskovainen lesbo. Vapauttava oivallus rohkaisi häntä julkiseen taisteluun kristittyjen homoseksuaalien puolesta, joita ei hyväksytty kirkossa sellaisina kuin he ovat. Vuodesta 1980 alkaen Ritva puhui rohkeasti seminaareissa, mediassa ja kirkon työryhmissä ja herätti uudelleen henkiin homoseksuaalien kristillisen piirin, Malkuksen.
Raija Kurki (Ed.)
Freelance-toimittaja Raija Kurki on Mediakunta-osuuskunnan jäsen, medianomi AMK ja Ritva Kurjen veljentytär. Hän on hoitanut kirjan toimitustyön ja laatinut lukijaa auttavat selitteet kirjan Nouse, ole kirkas -osioon.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.