Muru on neliapiloiden kukkiessa syntynyt lumivalkoinen otus, joka nuolee turkkinsa putipuhtaaksi kuusi kertaa päivässä. Pikimusta ja takkuturkkinen Puru on syntynyt takatalvella eikä juuri puhtaudestaan piittaa. Pyöreät ovat muodot kummallakin, mutta kaikki muu on erilaista. Silti ne ovat ystäviä, arvostavat ja täydentävät toisiaan. Yhteishenki on vankkumaton: "Muru sekä Puru, poissa pysyy suru!"
Muru ja Puru seikkailevat kesät talvet. Ne kohtaavat retkillään metsän ja veden asukkaita kuten nälkäisen Aaro-hauen, kalasääksi Havukka-ahon, sinikettu Reporangan, kärpäsrouva Hannan ja hirvi Turvallisen. Ne tutustuvat myös vihreisiin marsilaisiin, joilla on ikuisen elämän resepti - mutta huolivatko Muru ja Puru sen lahjaksi?
Vaarojakin on. Pöyhkeä Kuukyy katselee karhunkallon silmäkuopasta kumppanusten puuhia pahat mielessään. Onneksi Murulla ja Purulla on omat aivan erityiset keinonsa puolustautua!
Muru ja Puru on jännittävä satu lapsille, mutta aikuisillekin on tarjolla omat oivalluksen hetkensä.
Tuija Kuha on espoolainen runoilija. Häneltä on julkaistu kaksi runoteosta: Sielunmyötäinen nahka sekä Valon halkeamia.
Risto Rekola
Risto Tapani Rekola on hollolalainen kirjailija. Häneltä on julkaistu palindromiteokset Taasko hoksaat!, Ikävää, väki ja Naaraan. Hänen teoksensa Ikävää, väki esittelee 9000 palindromia eri kielillä aihepiireittäin ja aakkosjärjestyksessä.
Karoliina Tapiovaara
Kirjan kansi ja kuvitus on Karoliina Tapiovaaran. Karoliina on 16-vuotias taidelukiolainen ja hän on opiskellut kuvataiteita jo 10 vuoden ajan.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.