Professori Kari Juva (1939-2014) oli yksi merkittävimmistä suomalaisista kuvanveistäjistä. Juva tunnetaan yli 30 monumentista. Tannerin portti ja Thalia ja Pegasos Helsingissä, Turku työllä rakennetaan Turussa ja Hyvän tuulen voima Kuopiossa ovat tunnetuimmat. Juva valmisti myös lukuisia pienoisveistoksia, piirroksia, maalauksia ja mitaleja. Kirkkotaide saa kirjassa oman lukunsa. Hänen töidensä toistuvia teemoja ovat ratsut, muusat ja odottava äiti. Kirjaa maustavat eloisat anekdootit ja tarinat Juvan taiteilija- ja perhe-elämästä. Teoksia koskevat tulkinnat perustuvat taiteilijan haastatteluihin. Tämä kirja on kunnianosoitus Kari Juvalle - ja samalla silta hänen taiteensa äärelle myös suurelle yleisölle.
Lastentautien emeritusprofessori Matti Korppi on aiemmin kirjoittanut muistelmateoksen "Olipa kerran Matti - lastenlääkäri" (Kustannus Aarni 2024), joka kertoo viidestä vuosikymmenestä lastenlääkärin, lastentautien opettajan, lasten infektioiden ja allergioiden tutkijan kokemana. Toisessa teoksessaan "Puukirveitä" (Kustannus Aarni 2023) hän on koonnut vanhemmilta sukupolvilta kuulemiaan tarinoita suomalaisen tehdastyön syntysijoilta, Kuusankosken Kymintehtaalta.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.