Mitä sovittiin presidentti Trumpin ja presidentti Putinin salaperäisessä yksityisessä tapaamisessa Helsingissä. Sukellusvenemies Sergei saa vihiä presidenttien uudesta huippusalaisesta kohtaamisesta Saimaan kanavan varren salaisessa kokouspaikassa. Minitorpedon tähtäin on jo asetettu Donald Trumpin punaisena hohtavaan kravattiin. Mutta sitten puuttuu asiaan toisen minisukellusveneen kuljettaja Aura, itsekin tehokas kuin minitorpedo. Kolmas tärkeä osallistuja on varikseen muotoon rakennettu pienoishelikopteri. Drone saa tärkeän tehtävän.
Turkulainen Lauri Oilinki on aiemmin julkaissut historiikkiteoksen Ensin ehti Turun Päivälehti, matkamuistoista ja muistelmista kertovan Kissaa, koiraa ja haaksirikko sekä Lapin kultamaille sijoittuvan romaanin Lööppi.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.