Maailmanlopun välttämisen mosaiikki on ajankohtainen satiiri ja ajatuksia herättävä kertomus maailmasta, jossa valtaa pitävät ihmiset näyttävät yhä useammin unohtaneen arvot, etiikan ja ihmisyyden merkityksen.
Kun suurvaltojen johtajat vievät maailmaa kohti yhä syvenevää kriisiä, korkeammat voimat yhdessä oikeamielisten yksilöiden avulla pyrkivät vaikuttamaan tapahtumien kulkuun ja pelastamaan ihmiskunnan tuholta.
Mutta voiko suuntaa enää muuttaa, vai onko kohtalomme jo sinetöity? Tämä romaani kutoo yhteen politiikan, hengellisyyden ja ihmiskunnan tulevaisuuden yhdeksi suureksi mielikuvitukselliseksi mosaiikiksi.
Kirjoitustyylini pyrin pitämään lukijalle selkeänä enkä ahda siihen turhan monimutkaisia ja hienostuneita rakenteita tai kuvailuja. Koska nykyistä maailmanmenoa ei voi seurata kuin joko itkien tai nauraen, olen valinnut näistä vaihtoehdoista sen jälkimmäisen. Huumorini on paikoitellen mustan sorttista ja jopa groteskia höystettynä poliittisella kantaaottavuudella.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.