Olen kirjoittanut 16 Runokirjaa. Ne kertovat yksinäisyydestä, surusta, masennuksesta ja luonnosta. Kauneudesta, jota näen ympärilläni. Olen kokenut noiden asioiden olevan jotenkin Tabu yhteiskunnassamme. Puhun kirjoissani myös sosiaalisia pelejä vastaan. Itse en leiki ihmisillä. Olen ollut niin yksinäinen. Että jokainen kohtaaminen on minulle arvokas. Asun kahden kissani kanssa Multisillassa. Minulle on myös naisystävä. Asuin ennen 17 vuotta Hyhkyssä ja olin Pispalan kirjastollakin päällystämässä kirjoja aikoinaan. 16 vuotta meni masennuksen ja päihteiden kanssa piloille. Nykyisin ole raitistunut ja oppinut sietämään ikäviä tunteitani paremmin. Minulla oli hyvin haastava lapsuus. Kotiolot huonot ja koulussa oli kovan luokan kiusaamista. Sairastan erilaistumatonta skitsofreniaa, masennusta ja ominaisuuksiin kuuluu synestesia. Tarkemmin peilisynestesia. Viimeisimmät kirjani olivat. Synnyin piirtämään hankea enkeleille. Joka on surrealistinen ja abstrakti. Hieman epäselväksi taitaa jäädä mitä kirjalla tahdon sanoa. Toinen niistä on Kun naamio riisutaan pois. Se kerroin suhteestani toisen uskontokunnan edustajaan. Seurustelusuhteesta. Jehovan todistaja ja Kristitty. Silloin kadotin joulun ilon elämästäni. En ole enää löytänyt joulun iloa. Ennen olin mieheksi jouluihminen. Olen herkkä mieshenkilö kaikin puolin. Olen perustanut aikoinaan bändin Väliaikainen Morsian . Uusi soolotuotanto levy tulee ulos 25.5. Sen nimi on Numeroiden Kollaasi. Olen nykyisin Soolouralla.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.