On paljon sanottavaa, sanoma tuhansiin sanoihin niitattu. ”Kädessäsi” on runokokoelma, runoja mietelmiä vertauksineen,kirjan sivuilla rakkautta poroksi poltetaan, viha häränsarvissa puskee, toivo kevättä odottaa, menetysten pesän uudelleen rakentaa, syksy menneisyyden loskan silmille heittää, talvi elämänvalon valkoista kuormaansa kantaa, armo aukaistuilla ovilla palelee . …
Ihmissielu on istutettu eletyn elämän puutarhaan, siellä kasvun kukoistus ja juurettomuuden kolkkous tappelevat keskenään. Kirjan sivuilla on mustia ja valkoisia täpliä, mustat elämän mustassa syvyydessä ja valkoiset vaalenneita päiviä, surunsekaisessa rakkaudessa ja vihanvimmaisessa rakkaudettomuudessa.
Onni, onnellisuus - on levollisuuden ja mielenrauhan syvennys, avoin piilopaikka kaikille. Ihminen eksyy vaatimustensa tasapainottomuuteen, ymmärtämättä saavutustensa merkitystä, monimutkaisen elämänkuvion muodossa. Onni kauhoo voimansa ihmisen ainutkertaisuudesta, silti ihminen harhailee hapuilemassa tyhjää, turhautuneena ja sokeutuneena jo olemassa olevalle.
Olen työskennellyt hoitoalalla yli 20 vuotta, rustaillut runoja pikkutytöstä lähtien, omakustanne runokirja Elämän Virta - Koillismaan Kirjapaino Oy - Kuusamo 1999.
Matkaa runomaailman korkean karuille kukkuloille, löydät elämysmatkan tunnemaailman vyöryvissä ja virroissa....
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.