KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA - tarinoita työelämän paradokseista käsittelee työelämää ja siinä esiintyvää kiirettä monipuolisesti, persoonallisesti ja lukijaa aktivoiden. Kirjaa johdattaa sinut kiireen perusolemuksen äärelle ja tuo päiväkirjan muodossa esiin kulissikiireen pauloissa olevat - toimettomat tenorit ja hätäiset häntäheikit.
Opus jakautuu kolmeen pääosaan: teoreettispainotteiseen viitekehykseen, käytännönläheiseen päiväkirjaosuuteen sekä pohtivaan yhteenveto-osioon. Teksiä täydentää nelivärikuvitus.
Kirja soveltuu erinomaisesti esimiehille, johtajille, henkilöstöalan ihmisille, henkilöstölle - itse asiassa jokaiselle, joka on kiinnostunut ja valmis pohtimaan työn merkitystä ja mittakaavaa omassa ja läheistensä elämässä.
Sebastian Siukonen (s.1971) on jyväskyläläinen kirjailija ja henkilöstöalan ammattilainen. Siukonen on toiminut yli 20 vuoden ajan erilaisten ryhmien, työyhteisöjen ja organisaatioiden tavoitteellisissa prosesseissa ja muutostilanteissa. Koulutukseltaan hän ammattivalmentaja (LitM), opettaja ja aikuiskouluttaja. Monipuolisen taustansa ja eri elämän osa-alueita yhdistelevän ajattelutapansa summana Siukonen haastaa länsimaista markkinahegemoniaa arkifilosofisella otteella ja proosallisella science fiction -vaikutteilla, omintakeista huumoria unohtamatta. VIIVAN ALLE on Siukosen toinen julkaistu kirja; kiitetty esikoisteos Kun kiireestä tuli kupla julkaistiin vuonna 2009. @SebaSiukonen
KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA – Tarinoita työelämän paradokseista haastaa lukijansa pohtimaan omaa elämäänsä: kuinka paljon oma kiireeni on minulle totta; onko kiire oma aikaansaannokseni; onko kiire minulle annettu todellisuus; onko muille kertomani kiire-puhe sanahelinää tai työyhteisön sosiaalista koodia; millaisia valintoja juuri minun kiireeni taustalla on. (...) Kirja ei ole mikään vinkkiopas kiireettömän elämän syliin. Se ei anna ohjeita, kuinka työstä tai elämästä tulisi levollisempi, seesteisempi. Itse asiassa Siukosen teosta on hyvin vaikea lokeroida tai määritellä. Se on selkeästi tietokirja, mutta sen käsittely- ja toteutustapa kuvituksineen, päiväkirjamaisine teksteineen ja sananlaskuineen tekee siitä toisaalta pamfletin, toisaalta esseekokoelman, toisaalta filosofisen pohdiskelun. Päiväkirjaosuuden verbaalinen revittely tuo mieleen Jari Tervon tai Jouni Hynysen tekstit. Kokonaisuudessaan hyvin erilainen ja raikas tapaus nykyisen työelämägenren kirjateollisuudessa.
Hektistä diibadaabaa
Keskisuomalainen
joulukuuta 2009
Sebastian Siukonen teki harkitun teon omin eväin kahvituntien ja junamatkojen aikana. Kirjoitti kirjan Kun kiireestä tuli kupla. Kirja ei mene mihinkään lajiin, niin kuin ei Siukonenkaan. Tyylillisesti se on kymmenottelu, Siukosen oma laji. Pallona on kiire ja palloseinänä suomalainen arki, jota vasten Siukonen paukuttaa omaa ihmettelyään. Ja provosoi niin, että hätäinen hyperventiloi kättelyssä. Onneksi hän vyöryttää alkupaloiksi niin paljon asiantuntijoita ja analyysejä, että lukija väsyy, eikä jaksa oikein käydä päälle. Toisella lukemalla osaa loikata suoraan päiväkirjaosaan, ja sitten alkaa tapahtua oman ajattelun maailmassa. Juuri siihen Siukonen pyrkii.
Kiire on pyhä lehmä
Talouselämä
helmikuuta 2010
Nykyään kaikilla pitää olla töissä kiire. Koko ajan. Jos ei oikeasti ole kiireinen, pitää näytellä tai väittää olevansa. Muuten ei saa sosiaalista hyväksyntää muilta. Tätä ilmiötä HR-asiantuntija Siukonen kutsuu kulissikiireeksi. Siukosen kirjan ydinväite on, että suuri osa jokapäiväisestä kiireestämme on näennäistä tai itse aiheutettua. Toki Siukosenkin mukaan on myös niitä, joilla on oikeasti töissä kiire. Mutta heitä on paljon vähemmän kuin media ja jokapäiväinen puheemme antavat ymmärtää. (...) Siukonen ei tarjoa kirjassaan yksiselitteistä vastausta siihen, miten kiireen tunteesta pääsee eroon. Hän lähestyy ilmiötä paradoksien kautta ja haluaa saada lukijan kyseenalaistamaan kiirepuheen mielekkyyden.
Valinta voi tuottaa pettymyksen synteesiä kaipaavalle lukijalle. Toisaalta kiireellä – ja varsinkin siitä puhumisella – on kulttuurissamme niin vahva asema, että epäilyksen herättäminen nykyisen elämänmenon mielekkyydestä riittää hyvin yhden kirjan tehtäväksi.
joulukuuta 2009
KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA – Tarinoita työelämän
paradokseista haastaa lukijansa pohtimaan omaa elämäänsä: kuinka paljon oma kiireeni on minulle totta; onko
kiire oma aikaansaannokseni; onko kiire minulle annettu todellisuus; onko muille kertomani kiire-puhe
sanahelinää tai työyhteisön sosiaalista koodia; millaisia valintoja juuri minun kiireeni taustalla on. (...) Kirja ei ole mikään vinkkiopas kiireettömän elämän syliin. Se ei anna ohjeita, kuinka työstä tai elämästä tulisi
levollisempi, seesteisempi. Itse asiassa Siukosen teosta on hyvin vaikea lokeroida tai määritellä. Se on selkeästi
tietokirja, mutta sen käsittely- ja toteutustapa kuvituksineen, päiväkirjamaisine teksteineen ja sananlaskuineen
tekee siitä toisaalta pamfletin, toisaalta esseekokoelman, toisaalta filosofisen pohdiskelun. Päiväkirjaosuuden
verbaalinen revittely tuo mieleen Jari Tervon tai Jouni Hynysen tekstit. Kokonaisuudessaan hyvin erilainen ja
raikas tapaus nykyisen työelämägenren kirjateollisuudessa.
Hektistä diibadaabaa
Keskisuomalainenjoulukuuta 2009
Sebastian Siukonen teki harkitun teon omin eväin kahvituntien ja junamatkojen aikana. Kirjoitti kirjan Kun kiireestä tuli kupla. Kirja ei mene mihinkään lajiin, niin kuin ei Siukonenkaan. Tyylillisesti se on kymmenottelu, Siukosen oma laji. Pallona on kiire ja palloseinänä suomalainen arki, jota vasten Siukonen paukuttaa omaa ihmettelyään. Ja provosoi niin, että hätäinen hyperventiloi kättelyssä. Onneksi hän vyöryttää alkupaloiksi niin paljon asiantuntijoita ja analyysejä, että lukija väsyy, eikä jaksa oikein käydä päälle. Toisella lukemalla osaa loikata suoraan päiväkirjaosaan, ja sitten alkaa tapahtua oman ajattelun maailmassa.
Juuri siihen Siukonen pyrkii.
Kiire on pyhä lehmä
Talouselämähelmikuuta 2010
Nykyään kaikilla pitää olla töissä kiire. Koko ajan. Jos ei oikeasti ole kiireinen, pitää näytellä tai väittää olevansa. Muuten ei saa sosiaalista hyväksyntää muilta.
Tätä ilmiötä HR-asiantuntija Siukonen kutsuu kulissikiireeksi. Siukosen kirjan ydinväite on, että suuri osa jokapäiväisestä kiireestämme on näennäistä tai itse aiheutettua.
Toki Siukosenkin mukaan on myös niitä, joilla on oikeasti töissä kiire. Mutta heitä on paljon vähemmän kuin media ja jokapäiväinen puheemme antavat ymmärtää. (...)
Siukonen ei tarjoa kirjassaan yksiselitteistä vastausta siihen, miten kiireen tunteesta pääsee eroon. Hän lähestyy ilmiötä paradoksien kautta ja haluaa saada lukijan kyseenalaistamaan kiirepuheen mielekkyyden.
Valinta voi tuottaa pettymyksen synteesiä kaipaavalle lukijalle. Toisaalta kiireellä – ja varsinkin siitä puhumisella – on kulttuurissamme niin vahva asema, että epäilyksen herättäminen nykyisen elämänmenon mielekkyydestä riittää hyvin yhden kirjan tehtäväksi.