Olemme matkalla uuteen kultaiseen aikaan, joka käytännössä tarkoittaa elämistä valossa, rakkaudessa, rauhassa, runsaudessa ja hyvinvoinnissa koko planeetalle ja kaikelle sen päällä. Kultainen Atlantis on se malli, jolle rakennamme uuden kultaisen ajan, ja kultaisen, korkeavärähteisen ajan taidot ja tiedot, viisaus ja energia ovat kaikkien ulottuvilla jälleen kerran. Kaikki aikuiset ihmiset ovat jossain kosketuksessa Atlantikseen, ja monet ovat eläneet siellä menneinä kultaisina aikoina. Olemme parhaillaan keskellä muutosvuosia värähtelyn noustessa ja puhdistuessa maailmanlaajuisesti, ja samalla monet ovat alkaneet vähitellen muistaa menneitä taitojaan ja viisauttaan. Tämä tulee vahvistumaan yhä edelleen kunnes olemme uudessa kultaisessa ajassa viimeistään vuonna 2032. Tässä kirjassa kirjoittajat kertovat omia muistojaan ja käsityksiään Kultaisen Atlantiksen ajalta, ja siitä, miten tuoda kultaista energiaa omaan elämään juuri nyt. Kirjan harjoitusten ja visualisaatioiden avulla voi avata omia muistojaan ja osaamistaan atlantislaisesta kultaisen ajan elämästä, kristalleista ja temppeleistä.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.