Kiestingistä Viipuriin

Vasta ilmestynyt kirja, Kiestingistä Viipuriin, kertoo jatkosodan tapahtumista ja siitä miten suomalainen teini-ikänsä loppuvaiheissa oleva rivimies Jouko Vahe (ja myöhemmin toimittaja ja kirjailija) on kokenut Neuvostoliiton vuoden 42 kevään suurhyökkäyksen torjunnan pohjoisessa Karjalassa: Kiestingissä, Pääjärvellä ja Jeletjärvellä. Kirjan tekee jännittäväksi se, että se ei pelkästään perustu tositapahtumiin vaan se kertoo tositapahtumista ja oikeiden ihmisten kokemuksista.

Teoksen arvo kumpuaa inhimillisestä ymmärryksestä jolla Jouko Vahe kertoo tapahtumista ja sankareista, jotka kuolevat ja joita hän monasti jäi suremaan niin mukana olleiden suomalaisten, saksalaisten ja vastapuolena olleiden venäläistenkin osalta. Ihmisyys kuitenkin kietoutuu noissa tilanteissa todellisiin ympäristöihin ja tapahtumiin joiden värikäs ja kielellisesti rikas kuvaus sai minut haltioihinsa niin etten voinut luopua kirjasta ennen kuin olin lukenut koko kirjan viimeistä sanaa myöden.

Jouko Vahen poika ja tietokirjailija Juha Vahe on liittänyt kirjaan osuudet, jotka liittävät Jouko Vahen kertomuksen laajempiin taphtumiin. Nämä osuudet tekevät tarinasta monitasoisen ja rikkaan. Jouko Vahen aidot kokemukset ja lähimmäisenrakkaus noiden tapahtumien keskellä ovat kuitenkin kirjan todellinen syvällinen viesti. Niistä on itse kunkin helppo ammentaa arvokasta tapaa suhtautua lähimpiinsä.

Kiitokset Jouko Vahelle ja Juha Vahelle kirjasta, joka ei ole pelkkä sotakirja vaan kirja joka kertoo ihaillen ja lämmöllä lähimmistä ja ihmisistä unohtamatta niitä värikkäitä ja jännittäviä todellisia tapahtumia, joihin nuo ihmisten kokemukset sijoittuvat.

... Päätalon kirjan nimi on Liekkejä laulumailla, nyt käsissä on Juha Vaheen kirja Kiestingistä Viipuriin, joka istuu käsissä vähän eri lailla kuin Kallen: se on ostettavissa, luettavissa ja selailtavissa vain e-kirjana eli näillä nykyajan vehkeillä - ja vaikka heti tuota kirjan nimeä klikkaamalla. ...

Kirja on tietokirjailija Juha Vaheen työstämä kirja Kiestingistä Viipuriin, jossa Vaheen isä, Jouko, raportoi kuukauden kestäneistä tulisista taisteluista Kiestingissä, missä suomalaiset saksalaisten kanssa sotivat puna-armeijaa vastaan tuhoisasti. Olosuhteet olivat vaativat tiettömissä suomaisemissa, 100 kilometrin päässä koto-Suomesta.

Lopputulos:

Kuukauden aikana suomalaiset joukot olivat menettäneet 170 ja saksalaiset 248 miestä kaatuneina. Puna-armeijan maksama lasku oli paljon verisempi. Virallinen tiedotus totesi, että kentälle jääneiden yli 15 000 kaatuneen lisäksi tulivat ne tappiot, jotka tykistö, kranaatinheittimet ja syöksypommittajat olivat linjojen takana aiheuttaneet. Sotavankeja saatiin 676.

Siinä pojan pöytään lyömät faktat huhti-toukokuun vaihteen taistelusta keväällä 1942 ja tässä isän tunnelmat suoraan taistelun tiimellyksestä, venäläisen merijalkaväen sotilaan toiminnasta aivan yltöhollilla:

”Ajattelin riveistämme poistuneita, ajattelin Väänästä, ajattelin Kangastusta. Niinkö vähän siitä vasta oli aikaa kulunut, kun he vielä olivat osa tätä joukkuetta?

Pala nousi kurkkuun ja oli sanomattoman paha olla

En tiedä, mikä minuun meni, mutta sitä laukausta en ampunut. Laskin aseeni ja katselin, miten miekkonen ammensi lumen alta kattilansa vettä täyteen. Sitten hän oikaisi selkänsä ja asteli rivakasti tulouraansa pitkin takaisin puiden kätköihin.”

Jouko Vaheen 30 vuotta sodan jälkeen kirjoittamat muistumat ovat selkeitä, ne vievät lukijan suoraan etulinjan tärinään. Aito sodantuntu ja käry leijuvat ilmassa. Vaikutus sodankävijän mieleen elinaikainen:

”Jelettijärvi. On omituista puhua järvestä, jonka nimeen liittyvillä tapahtumilla varmaan on ollut elämänkatsomusta ohjaava vaikutus, enkä kuitenkaan koskaan järveä edes vilaukselta nähnyt.”

Juha Vahe yhteenvetoa tehdessään harmittelee, ettei veteraanipolvi kaiken kaikkiaan tarpeeksi ajoissa kertonut sotakokemuksista, vaan vasta pitkän ajan kuluttua, jolloin muistikuvat ovat jo muuttuneet ja haalistuneet; näin sotaveteraanien tärkein testamentti jälkipolville, sodasta kertominen sen kaikessa kauheudessaan, on jäänyt vajaaksi.

Ei tunnu riittävän, että samat tutut sotakirjailijat Anttalasta Lehväslaihoon vuodesta toiseen ovat uuden omannäköisensä sotakirjan kirjoittaneet.

Jännä ja antoisa lukukokemus. Ja kokemushan se oli tämäkin: hetken mielijohteesta nappaa netistä e-kirjan, joka on siinä silmänräpäyksessä valmis luettavaksi kuvineen kaikkineen. Eikä edessä kirjasto-, ei postimatkaa jonain tuonnempana päivänä.