Kerttu-mummo on koskettava ja humoristinen tarina ikääntymisestä ja temppuilevasta muistista - sekä joulukuusta, jonka käänteet koettelevat hänen tyttärensä Helenan kärsivällisyyttä.
Kerttu on lempeä ja rakastava eläköitynyt opettajatar, jonka käytös on saanut uusia ja hieman huolestuttavia piirteitä viime aikoina. Helenan mieli käy levottomaksi, kun Kerttu seikkailee läpi joulukuun järjestäen toinen toistaan vauhdikkaampia tilanteita. Onko kyse vain normaaliin ikääntymiseen kuuluvasta luonnollisesta prosessista vai jostain vakavammasta?
Tarina kuljettaa lukijan läpi lämminhenkisten hetkien, oivallusten ja kommellusten. Samalla se muistuttaa, että vaikka muistisairaus tulee lupaa kysymättä, huumori ja rakkaus kantavat meitä elämän aallokossa.
Kerttu-mummo on viihdyttävä, joulukalenterin muotoon kirjoitettu tarina, joka koskettaa sielua ja kutkuttaa nauruhermoja. Samalla se vahvistaa uskoa, että elämä on täynnä toivoa, kun vain olemme kiitollisia rakkaistamme.
Agda Bläck on Kuopiosta kotoisin oleva kirjailija, jonka teksteissä todellisuus ja mielikuvitus kietoutuvat yhteen elämän inspiroimiksi kudelmiksi. Kertomukset käsittelevät elämänmakuisia aiheita, aina aidosti ja lämmöllä savolaisen naisen luomina.
Agdan rakkaus tarinoihin syttyi jo varhain. Lapsuudessa vanhemmat johdattivat Agdan kirjojen kiehtovaan maailmaan, ja satujen hahmot heräsivät eloon lastenhuoneen leikeissä. Oma mielikuvitus syvensi leikkien sisältöä. Kirjoitustaidon myötä ainekirjoituksesta tuli yksi Agdan lempioppiaineista koulussa. Romaanien kirjoittaminen alkoi kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin uteliaisuudesta ja itselle asetetusta haasteesta: voiko hän kirjoittaa kokonaisen romaanin?
Viisi romaania myöhemmin Agda on valmis esikoisjulkaisuun. Tarinoita ei ole hiottu kuin vihkisormuksen timanttia, mutta ne ovat raakileinakin koskettavia ja lukijansa arvoisia.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.