Keijusisaret Pökö, Tirppa ja Natunen

Sain kirjan arvostelukappaleena, kuten edellisenkin sarjan kirjan. Aiemman osan arvostelun voi käydä lukemassa täältä. Sarjassa on vielä kolmas aiemmin ilmestynyt kirja, mutta sitä meillä ei ole luettu. Lapseni piti kovasti edellisestä osasta ja piti myös tästäkin. Keijusisaret ovat valloittavia hahmoja ja kirjan kaunis kuvitus lumoaa lukijan mukaan tarinaan.

Pökö ja Tirppa lähtevät eväsretkelle joenrinteeseen, ja törmäävät omituiseen otukseen. Jokin kummallisen näköinen viuhtoo kaikki neljä raajaa ilmassa. Kun siskokset uskaltavat lähestyä tuota olentoa, pyytää se tyttöjen apua, jos nämä voisivat työntää sen oikein päin. Olento on Konna Kilpi, kilpikonna joka on vahingossa pyörähtänyt selälleen. Kun Konna on oikeinpäin ja esittelyt hoidetty, sisaret pyytävät Konnan mukaansa ensin piknikille ja sitten vierailulle kotiinsa.

Konna Kilpi on suloinen ja opettavainen tarina erilaisuuden kohtaamisesta, rohkeudesta, hyväksymisestä ja ystävyydestä. On usein pelottavaa kohdata erilaisuutta, mutta loppujen lopuksi huomaa, että pelko oli aivan turhaa. Jokaisella meillä on erilaisia ominaisuuksia, mutta jos vain haluaa, niiden sietäminen onnistuu sovittelemalla ja sopeutumalla. Opetus myös hädässä olevan auttamisesta on myös mielestäni äärimmäisen tärkeä.

Kolmas osa keijusisarien tarinaa oli suloinen ja viihdyttävä. Mielestäni Manner on tarinan kirjoittanut hieman sujuvammaksi kuin edellisessä osassa. Tätä oli miellyttävää lukea lapselle ääneen, mutta toimisi myös itse lukevalle lapselle. Keijusisaret ovat hellyyttäviä hahmoja ja heidän tarinansa käy hieman paremmin selväksi edellisessä osassa, mutta sen lukeminen ei kuitenkaan ole pakollista nauttiakseen tästä tarinasta.