Kaksituhatvuotinen ajantieto päivittää vuosituhannen alussa julkaistun Tuhatvuotinen ajantieto teoksen uusimmalla tiedolla kansamme tavoista ja perimätiedosta. Merkittävä osa päiväkohtaisista artikkeleista on korjattu, muokattu ja täydennetty uudella aineistolla. Niihin on lisätty myös rajanaapureidemme tapoja kosmoksen kansoja unohtamatta, koska toimituskunta on katsonut, että tämä lisää ymmärrystämme tapojen leviämisestä ja kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta. Muutostarve on noussut myös siitä laajasta tutkimustyöstä, joka vuosituhannellamme on kohdistunut kansamme perinteisiin ja tapoihin. Se on lisännyt runsaasti tietämystämme ja ymmärrystämme suomalaisista kansantavoista.
Terva-Oja (s. 1957) on kotoisin Yli-Iin Tannilasta. Oppikoulun hän kävi Oulun Lyseossa, josta pääsi ylioppilaaksi 1976. Terva-Oja ryhtyi opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistossa ja valmistui teologian kandidaatiksi 1980, mutta oli jo kuitenkin luopunut 12-vuotiaana omaksumastaan lestadiolaisesta herätyksestä. Terva-Oja osallistui ylioppilasrientoihin ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon kansatieteestä ja kulttuurintutkimuksesta v. 1983. Filosofian lisensiaatiksi hän valmistui 1985. Terva-Oja väitteli tohtoriksi v. 1988 Oxfordin yliopistossa. Terva-Oja on naimisissa, harrastaa speleologiaa ja oopperamusiikkia (myös laulamalla kesäisin Savonlinnan oopperan kuorossa).
Timo V. Jyystö
Tutkija Timo V. Jyystö (s. 1960) polveutuu Pohjois-Savon Jyystöistä (1700-luvulla vielä Jyystä). Jo nuorena hän tunsi viehtymystä suomalaiseen kulttuuriin ja 11-vuotiaana hän ilmoittikin syntymäpitäjänsä Värriön kinkereillä ryhtyvänsä isona tutkimaan suomalaisia. Ajatuksestaan hän ei ole sittemmin luopunut, vaan on edennyt loogisesti Taanilan keskikoulun, Laurilan lukion (ylioppilas 1979), Raatteen marxilais-leniniläisen instituutin ja merkittävimpien suomalaisten yliopistojen kautta yhdeksi tärkeimmistä kulttuurimme tutkijoista. Jyystön lukuisat kirjat, artikkelit sekä tv-sarjat suomalaisista ovat tehneet Jyystön uupumattoman ja merkittävän työn tutuksi useimmille suomalaisille. Toimittuaan kuusi vuotta vierailevana tutkijana Stonewallin yliopistossa Jyystö palasi kotimaahansa v. 2006 ja julkaisi paljon kohua herättäneen tutkimuksen suomalaisten käyttämistä kampauksista kautta aikojen. Tästä johtuen hän sai kunniahårologin arvon Suomen Hårologiliitolta v. 1997. Jyystö itse kommentoi tätä teosta seuraavasti: Elämäni tärkein kirja. Suomalaisten on vihdoinkin saatava tietää totuus. Jyystö seurustelee, hyggeilee ja harrastaa gastronomiaa.
Jarmo Sartsinarius-Pylppö
Sartsinarius-Pylppö (s. 1960) on syntynyt Kylmän Männäkylässä, Pohjois-Savossa. Jo nuorena hän siirtyi kuitenkin opiskelemaan ensin keskikouluun ja sittemmin oppikouluun Kuopioon, jossa suoritti ylioppilastutkinnon erinomaisin arvosanoin - 9 laudaturia. Yliopisto-opintonsa hän aloitti kirjekurssilla Hawaijin kansainvälisessä liiketaloudellisessa korkeakoulussa, josta valmistui filosofian tohtoriksi vuonna 1982 pääaineenaan yritysten laskentatoimi. (Väitöskirja: Multinationaalisen bussineksen kongrulantti-vektorimalli, 1982). Sittemmin hän siirtyi jatkamaan opintojaan Joensuun yliopistossa, jossa valmistui teologian tohtoriksi ortodoksisesta tiedekunnasta vuonna 1985. (Väitöskirja: Pyhä Johannes Leviittalaisen kämmenenjäljet - dogmaattisen ikonografian speksologiaa, 1985). Tuolloin hän kiinnostui myös kansatieteestä, jonka harrastuksen lopputulos tässä julkaistu teos on osaltaan. Sartsinarius-Pylppö on naimisissa, harrastaa kalastusta ja filateliaa.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.