Kirjassani sanoitan arjen sekä omakohtaisia että myös muiden kohtaamia tapahtumia ja tunnelmia sekä suuria tunteita. Runoistani, ajatelmistani löytyy yhtymäkohtia useampien henkilöiden elämään. "Puit sanoiksi mielenmaisemani", "sattuvasti sanottu", "koosta noista runoista kirja", "julkaise nuo runot kirjaksi" ovat muutamia kannustavia kommentteja ystäviltäni, joille olen purkanut sieluni patoutumia, kertonut likapyykinpesusta, säröistä ja arkielämän tapahtumista iloineen ja suruineen. " Täytyy olla elämänkokemusta, että voi noin syvällisesti kirjoittaa". Oli kohtelias, rohkaiseva lause, mikä lisäsi sanoittamieni tekstien merkitystä. Jos näillä kirjoituksillani voin herättää lukijani käymään läpi omaa elämäänsä ratkaisemattomia asioita ja antamaan anteeksi kiusaajilleen, väärinkäsityksilleen, niin se on täyttä bonusta.
Pirkko Sivonen Olen emerita opetuskoordinaattori, koulutukseltani sh, esh, THM, THO eli toiminut työurani sote-alalla. Harrastuksia olleet muun muassa musiikki: kuuntelu, kuorolaulu, huilunsoitto, lukeminen, kirjoittaminen, askartelu, käsityöt, vapaaehtoistoiminta, ristikot, palapelit, arjen askareet
Ajatelmien tai runomuotoihin kirjoittaminen on ollut jo vuosia tapani ilmaista tunteitani arjen iloissa ja suruissa, haasteellisissa tilanteissa niin omakohtaisesti koetuissa kuin tulkinnoistani toisten kokemista tilanteista. Runot ovat yksi terapeuttinen keino selviytyä ja tukea tunnemyrskyissä haaksirikkoutunutta mieltä, sielua. Ne ovat olleet ei-materiaalisia lahjoja ystävilleni, muistoja minusta.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.