Runokirja autiotaloista valokuvilla tehostettuna. Taloista joista moni on jo purettu tai sortunut omia aikojaan. Eräs pieni tönö joka tässäkin kirjasessa esiintyy eniten, on tehnyt söpöydellään lähtemättömän vaikutuksen ja koska sen kivijalka vielä kantaa, sinne tulee palattua liki jokaisessa vuodenajassa.Kirja perustuu löytöretkieni herättämiin ajatuksiin ja kuvat kertovat sen mihin sanat eivät yllä.Kämppäpyyskä kirjasta saatu tuotto ohjataan vähävaraisten perheiden auttamiseen.
Keski-ikäinen nainen jonka tyhjät talot ovat lumonneet. Runoja olen rustaillut nyt muutaman vuoden ja valokuvannut toisen mokoman. Lapsuudesta juontaa kiinnostus näihin hylättyihin rakennuksiin, ensimmäinen löytö on tehty jo silloin.
”Kyllä seinillä on korvat ja ne myös puhuvat. Minulla ei ole taloista faktatietoa, vaan täytän ne omilla ajatuksillani. Mielikuvitukseni maalailee tarinoita talossa vietetystä elämästä, kunnostan ajatuksin notkahtanutta kivijalkaa, suoristan savupiipun ja maalaan mielessäni keittiön kaapit ja laitan kukkaverhot ikkunoihin. Mietin millaisia ihmisiä talossa on asunut ja miksi talo on hyljätty. Mitä on tapahtunut?” (Lapin Kansan lehtihaastattelu 26.4.2009)
"sormenjälkikin on irrottanut otteensa ovenkahvasta"
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.