Hakusanat: mysteeri sijainti muinainen kadonnut kaupunki Atlantis löydetty, kuvitettu Kalevala, Bock Saga ja pohjoisnapa Temppelivuori, Lemminkäisen temppeli arkeologinen aarre löytö, mytologiaa, uskontoa ja historiaa Suomesta maailmalle, muinaiset kartat ja aikajana rauha rakkaus maailman kriisi
Muinaisista ajoista lähtien, me ihmiset, olemme jakaneet tietoa. Meillä on suullisia perinteitä ja kirjoitettuja kirjoja, tarinoita ja kauniita alkuperäteorioita. Meillä ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä siitä, mistä olemme kotoisin.
Tarinankerronta vie meidät ajassa taaksepäin. Evoluutio on selkärangassamme. Monet puhuvat ilmestyksistä. Milloin aiomme voittaa?
Hyvän Perheen kronikat ovat sarja, jossa tutkitaan, kuinka meistä voi tulla hyviä, ja oppia ymmärtämään planeettaamme ja sitä ympäröivää maailmankaikkeutta.
Kaukana pohjoisessa, pohjantähti, pohjoisnapa, pohjoistuuli, maan akseli - mihin tunnettu maailma päättyy?
Renkaan saagassa, joka tunnetaan myös Bock saagana, kerrotaan, että muinaisina aikoina ihmiset kokoontuivat Rastille, risteyspaikalle, vastaanottamaan tietoa. Näitä opetuksia esittivät näyttelevät hahmot ja niitä kerrottiin riimeillä. Jotkut riimeistä ovat säilyneet läpi aikojen ja niitä on koottu käsikirjoituksiin kuten Kalevalaan. Tolkien sai niistä inspiraatiota luodessaan Taru sormusten herrasta. Ja niin rengas kiertää sormuksen.
Se, mikä on aarre, voi joskus tuntua olevan ulottumattomissa. Ymmärtämisen kautta voimme oppia ja nähdä, mitä on tiedettävissä. Lopulta meistä tulee hyviä ja annamme rauhaa, ja niin pääsemme pitkälle.
JOHAN RIKBERG on monikielinen maailmatutkija. Taiteista tieteeseen, kynästä laskimeen - pala palalta, palapelintekijä. Pohjoisessa, pyrimme hyvään, ja priimaa tuppaa tulemaan.
Valmistaudu tulevaan. Avaudu keskustelulle ja kasvulle. Muutos on oven takana.
Tervetuloa etsimään uusia näkökulmia.
Hura Rike
HURA RIKE on Uudenmaalla asuva taiteilija. Hänen kuvittamansa kirja Jerosalem - Anna rauha sanoi Lemminkäinen - on taiteellinen kronikka mytologiasta, historiasta ja uskonnosta. Alkaen kaikkialta, jonne valo voi koskettaa, menneisyyden kulttuuriestetiikkaan.
Etsi kauneutta, etsi rauhaa - anna sen tulla, anna sen mennä. Anna rauhaa, ole onnellinen ja nauti.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.