Kirkon historiassa on ajateltu, että lopunaikaan liittyvä oppi ei saa olla kristillistä yhteyttä hajottava kysymys. Ihmisen pelastuminen ei riipu siitä, miten hyvin hän on perillä lopunajan tapahtumista. Usko Jeesukseen on ratkaiseva. Todellisuudessa ns. tulevaan tuhatvuotiseen rauhan valtakuntaan perustuva oppi hämärtää sekä Kristuksen täydellisen voiton tässä ajassa, että meissä jo alkanutta uuden luomuksen kasvua Kristuksen kaltaisuuteen. Hänessä me kasvamme ja Hänessä meillä on rauha kaikissa olosuhteissa. Hän hallitsee kaikkea taivaassa ja maan päällä jo nyt, ja on luvannut olla kanssamme maailman loppuun asti. Kun rukoilemme Jumalan valtakunnan tuloa maan päälle, me tuomme evankeliumin totuuden ja voiman juuri sinne, missä kulloinkin olemme. Elämämme Jumalan valtakunnassa ei ole Jeesuksen lähetyskäskyn ja opetuksen valossa enää missään pelastushistorian vaiheessa sidoksissa tähän maailmaan, tai ihmisten laskelmiin.
Toiseksi tuhatvuotisen valtakunnan ja siihen liitetyn salaisen tempausopin mukaan eletään jatkuvassa odotuksessa tulla temmatuksi Kristuksen kanssa taivaallisiin hääjuhliin. Sen seurauksena on unohdettu Jumalan lupaukset Israelille. Vain juutalaisille Herra on sanonut: ”tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'." Toisin sanoen, kun Jeesus kerran tulee, juutalaiset ovat ottaneet hänet omaksi Herrakseen. Eivätkö häät koskisi silloin ennen kaikkea juutalaisia. Todennäköisesti hääjuhlat pidettäisiin juutalaiseen tapaan, juutalaisen Yljän valmistamassa kodissa juutalaisten jalojen öljypuun oksien joukossa, ei niitä korvaten.
Kirjan kirjoittaja Hans Wassermann on syntynyt 1944 Wienissä Itävallassa.
Uskovana hän kokee tehtäväkseen kertoa Jumalan uskollisesta rakkaudesta kansaansa, eli juutalaisia kohtaan tämän vihamielisen maailmanajan keskellä.
Aikaisemmin häneltä on julkaistu aiheeseen liittyvää kaksi kirjaa, toinen TV7 kustantama Israel Hylätty vai hyllyllä, julkaistu 2021.Toinen kirja Kaikki valta taivaassa ja maan päällä on omakustanne, jonka TV7 on ottanut myytäväksi, julkaistu 2020.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.