Käräjäoikeus vapauttaa Markku Isotalon kaikista häntä vastaan nostetuista syytteistä. Hän palaa kotiin. Hän perustaa oman lakiasiaintoimiston. Alkuhiljaisuuden jälkeen asiakaskunta alkaa kasvaa. Franco Spinelli löytyy kotoaan Lahdessa kuolleena ammeesta. Rikoskomisario Ritva Arvetvuo alkaa tutkia tapausta ja toteaa sen murhaksi. Tutkimuksissa kysymyksiä herättää eri lähteistä löytyneet puhelinnumerot, päivämäärät ja numerosarjat. Francon suomalais-italialaiset vanhemmat saapuvat Lahteen. Äiti kertoo Francon yllättävästä paluusta Italiaan armeija-ajan ja Tampereella vietetyn parin vuoden oleskelun jälkeen. Mielenkiinto kasvaa ja syy paluuseen selviää, kun asia nousee esiin myös Francon armeija-aikaisten ystävien kanssa käydyissä keskusteluissa. Markku isotalo on tutustunut Francoon ja tämän vanhempiin vuosia aikaisemmin vieraillessaan Sorrentossa. Luettuaan murhasta ja saatuaan tietää, että vanhemmat ovat Lahdessa, Isotalo kutsuu heidät ja Francon naisystävän Lailan lounaalle. Tutkimukset etenevät nihkeästi. Vietetään joulu ja otetaan vastaan uusi vuosi. Francon alapuolella olevassa asunnossa asuva vanha pariskunta Kuula kertoo mielenkiintoisia havaintoja. Lopulta ne auttavat löytämään murhaajan.
Merja Lättilä on helsinkiläinen, Hankenista valmistunut kauppatieteen maisteri. Hän jäi kymmenisen vuotta sitten eläkkeelle työ- ja elinkeinoministeriön Kiina-erityisasiantuntijan virasta. Sitä ennen hän työskenteli mm. matkailu- ja huonekalualan yrityksissä vientitehtävissä. Näistä kokemuksista oli hyötyä, kun hän toimi lahden ja Helsingin ammattikorkeakouluissa yritystalouden ja kansainvälisen yritystoiminnan opettajana. Työ on ollut aina kansainvälistä. Sen myötä matkustamisesta tuli luonteva harrastus. Rakkaus musiikkiin on perintö vanhemmilta. Lukemisen suhteen hän on lähes kaikkiruokainen. Nykyisin suurimman osan vuodesta hän viettää miehensä kanssa kesämökillä Kuhmoisissa. Maalla harrastukset liittyvät luontoon. Lähiruokaa saadaan kasvihuoneesta ja -maasta, metsästä ja järvestä. Kesällä riittää ulkotöitä puutarhassa. Talven pimeinä tunteina hänellä on aikaa kirjoittaa. Syntyi kolumnit Kuhmoisten Sanomiin viiden vuoden ajan, matkoista kertova kirja "Eikö Suomi olekaan saari? Erilaiset muistelmat" v. 2014 ja esikoisdekkari "Isäntyttö" v. 2021 sekä dekkari "Ja sinä toit appelsiineja" keväällä 2022.
Ikkunanpesijä jatkaa juristi Markku Isotalon elämäntarinaa. (..) Tarinassa liikutaan nykyajassa, sitä kehystävät koronavuosien poikkeusolot maskeineen ja kokoontumisrajoituksineen. Loppua kohden lukija saa huomata, että aluksi irrallisilta tuntuvat hahmot liittyvätkin toisiinsa ja kirjan juoneen erilaisilla tavoilla. Kun solmut alkavat avautua, tulee eteen suorastaan vyörytys käänteitä ja yhteyksiä. (..) Kirjan kieli on melko sujuvaa ja melko virheetöntä. (..) Kertomus on juonikuvioistaan huolimatta sen verran suoraviivainen, että lukija pysyy mukana vaivatta.
Pandemia-ajan dekkari
Kuhmoisten sanomat, Päivi Hotokkalokakuuta 2022
Ikkunanpesijä jatkaa juristi Markku Isotalon elämäntarinaa. (..) Tarinassa liikutaan nykyajassa, sitä kehystävät koronavuosien poikkeusolot maskeineen ja kokoontumisrajoituksineen.
Loppua kohden lukija saa huomata, että aluksi irrallisilta tuntuvat hahmot liittyvätkin toisiinsa ja kirjan juoneen erilaisilla tavoilla. Kun solmut alkavat avautua, tulee eteen suorastaan vyörytys käänteitä ja yhteyksiä. (..) Kirjan kieli on melko sujuvaa ja melko virheetöntä. (..) Kertomus on juonikuvioistaan huolimatta sen verran suoraviivainen, että lukija pysyy mukana vaivatta.