Sain olla Henryn kanssa värikkäällä matkalla. Etenimme Kontulan seniorikodin juttutuokioissamme nuoresta pajatson mahdollisuuksien innovaattorista, lentäjälahjakkuutensa hylänneestä, uskaliaiden, uusien liiketoimintojen kehittäjästä takaisin tänne kolmentoista neliön huoneeseen, maltillisempien visioiden maailmaan.
Olen ollut jatkuvasti pulassa yrittäessäni päästä kerronnassa syvempiin tasoihin, joihin Henryn elämä toden totta tarjoaa mahdollisuudet, tasoihin, joista kerronnan tulisi vasta alkaa. Häntä tunnustellessa on jotain samaa kuin katsoessa tyyntä veden pintaa kirkasvetisessä järvessä. Voin joko katsoa veden peilimäistä kuvajaista tai vaihtamalla tarkkuusaluetta nähdä erilaisen todellisuuden; valossa kylpevät järven pohjan kivet.
Vaikka Henryn tapauksessa kivetkään eivät kerro kaikkea, paljastuu niistä kuitenkin näkymät lapsuuden odotusten ja haaveiden moninkertaiseen toteutumiseen. Vain harva voisi todeta tyytyväisyyttä tuntien: Voisin kuolla milloin vain.
Risto Pykälä Olen 69-vuotias taiteen maisteri ja toiminut taidekasvattajana eri koulu- ja koulutusmuodoissa 40 vuoden ajan. Tähänastinen kirjalliseen ilmaisuun liittyvä toiminta on ollut ammatillisiin julkaisuihin kirjoittamista sekä julkaisujen tuottamista. Hotel Whiskey on toinen romaanini.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.