Erilainen on pienen tytön kasvutarina savolaisessa kylässä, kertomus maalaistalon elämästä sodan liepeillä ja reunoilla. Se on henkilökohtainen kuvaus kotirintamalta, pelloilta ja paimenpoluilta, kertomus sodan kylmästä kosketuksesta.
"On kulunut 75 vuotta talvisodan syttymisestä. Enää ei ole monia jotka voisivat kirjoittaa kokemuksiaan tuosta ajasta. Minä synnyin vuonna 1934 Pieksämäen maalaiskunnassa. Sota ja sen jälkeinen niukkuuden aika olivat merkittävä osa lapsuuttani. Halusin kirjata muistoni tuolta ajalta sekä nykyisille että tuleville sukupolville tarinan muodossa. Tämä kertomus on minun omani ja erilainen."
Elvi Hyyryläinen on vuonna 1934 Pieksämäen maalaiskunnassa syntynyt valtiotieteen maisteri. Hän toimi Kriminaalihuoltoyhdistyksen Kotkan aluetoimiston johtajana vuodesta 1972 vuoteen 1997.
Kotkan Opiston luovan kirjoittamisen ryhmässä hän sai kipinän kirjoittaa lapsuusmuistoistaan. Ryhmän tuki ja kannustus on pitänyt liekin kirkkaana.
Elvi Hyyryläisen muistelukertomus "Paimenen päivät" tuli jaetulle toiselle sijalle kirjoituskilpailussa "Ei auta sano nauta". Se on julkaistu "Meidän lehmät" -antologiassa.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.