Kirjassaan Epäselviä itsestäänselvyyksiä TkT Heikki Palomäki ottaa totutut ajattelumallit lähempään tarkasteluun eri kertomusten kautta. Hän haastaa lukijan ajattelemaan ja etsimään todellista ja tarjolla olevaa vahvaa perustaa elämälleen. Luvut ovat sopivan mittaisia ja jokaisessa on ajatuksia herättävä sisältö. -Pastori Tapani Rautalahti
Tämä kirja on kokoelma lehtikirjoituksiani, jotka on julkaistu Ruovesi-lehdessä "Kirkonkellot" -palstalla. -Heikki Palomäki
Olen eläkeläinen ja tekniikan tohtori. Asun Ruovedellä ja toimin aktiivisesti Ruoveden vapaaseurakunnassa. Teen myös yhteistyötä kirkon kanssa ja kuulun Gideon -järjestöön. Olen syntyisin Ilmajoelta ja olen toiminut työssäni eri puolilla Suomea: Varkaus, Vantaa, Ilmajoki ja Seinäjoki. Ennen eläkkeelle siirtymistäni olin elektroniikan yliopettajana Seinäjoen ammattikorkeakoulussa 19 vuotta.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.