”Oli olemassa niin vähäistä pahuutta, että sitä ei edes pahuudeksi laskettu. Ihmiset kohtasivat onnettomuutensa enimmäkseen omista syistään, eivätkä tulleet edes ajatelleeksi, että joku syrjästäkatsoja olisi vaikuttanut tapahtumiin. Tehnyt jotakin tarpeelliseksi tai vähäiseksi katsomaansa, tai jättänyt tekemättä, ja ajatellut, että eihän se ole minun asiani.”
Olen lappilaislähtöinen Riihimäellä ja Kemissa asuva kirjailija, ja äitini kautta juureni ovat syvällä Tornionjoen varressa. Pääosan lapsuudestani nuoruudesta olen elänyt Väylänvarren kylissä.
Teen kirjani kokonaan itse. Kirjoitan, taitan, toteutan kannet, kustannan, markkinoin, myyn, postitan, laskutan ja teen kirjanpidon kuuliaisesti verottajaa varten.
Tästä kaikesta hurlumheistä pidän taukoa Kittilän Sirkan kylässä, ja paitsi että kirjoitan myös siellä, teen vaelluksia lähituntureille. Käyn toisinaan Särkitunturilla, Pallastuntureilla ja käsivarren Lapissa. Kapuan päiväseltään Taivaskerolle tai Saanalle ja annan tuulen huuhdella ajatuksiani.
Luen kirjoja laidasta laitaan, mieluiten sellaisia, jotka liittyvät historiaan. Kauniilla kielellä huolellisesti kirjoitetut perinteiset lukuromaanit ovat suosikkejani, tekijästä riippumatta.
Rakastan pohjoisen soita ja pieniä suolampia, jokia ja tuntureita. Ne tarjoavat suunnatonta lepoa ja rauhaa, mutta samalla ne haastavat. Siksi Lappi ja pohjoisesta kirjoittaminen.
Anna Tiitan kielellinen taitavuus on vaikuttavaa. Teksteissä näkyy kokemus: Uskomattomiltakin tuntuvat juonenkäänteet on kirjoitettu uskottaviksi. Mikään ei vaikuta naiivilta eikä väkisin väännetyltä tai päälleliimatulta. Pieneen sivumäärään mahtuu laaja tyylikirjo. Yleensä kenen tahansa kirjailijan tyyli on melko tunnistettava ja pysyy sellaisena jopa kirjasta toiseen. Näin ei ole tässä teoksessa. Joistakin toistuvista piirteistä huolimatta en vielä tämän perusteella osaisi määritellä Tiitan ominta tyyliä. Tässä olisi ainesta moneen. Kertooko se myös siitä, että keskittyminen johonkin tiettyyn tyyliin olisi paikallaan? Silti kirjailijan muuntautumiskyky on ehdottomasti vahvuus.
Mustaa ja vielä mustempaa
kiiltomato.netmarraskuuta 2016
Anna Tiitan kielellinen taitavuus on vaikuttavaa. Teksteissä näkyy kokemus: Uskomattomiltakin tuntuvat juonenkäänteet on kirjoitettu uskottaviksi. Mikään ei vaikuta naiivilta eikä väkisin väännetyltä tai päälleliimatulta. Pieneen sivumäärään mahtuu laaja tyylikirjo. Yleensä kenen tahansa kirjailijan tyyli on melko tunnistettava ja pysyy sellaisena jopa kirjasta toiseen. Näin ei ole tässä teoksessa. Joistakin toistuvista piirteistä huolimatta en vielä tämän perusteella osaisi määritellä Tiitan ominta tyyliä. Tässä olisi ainesta moneen. Kertooko se myös siitä, että keskittyminen johonkin tiettyyn tyyliin olisi paikallaan? Silti kirjailijan muuntautumiskyky on ehdottomasti vahvuus.