Anti-Jante on romaani pikkukaupungeista, metallimusiikista, unelmista, vallankumouksesta, lukiosta, musikaaleista ja aikuistumisesta.
Tapio Mangård on hevimetalliin mieltynyt muusikko, joka pakenee liian ahdistavaksi käynyttä levyprojektia pikkukaupunkiin. Hänestä tulee lukion musiikinopettaja, jonka tehtäväksi annetaan rehtorin lempilapsi, Rantakarin lukion musikaalinäytelmä. Näytelmästä muodostuu Tapion pakkomielle, jonka edessä työt ja tyttöystävä ovat vain tiellä. Samalla paikalla sata vuotta sitten käyty sisällissotaa edeltävä kahakka pyrkii sekin tunkemaan Tapion maailmaan, monumentaalisin seurauksin.
Samaan aikaan lukiolaiset Niina, Pauli, Tissi ja Pete yrittävät löytää paikkansa maailmasta ja murtautua läpi pikkukaupunkia ympäröivän muurin.
Anti-Jante on Jussi Mäntysaaren (s. 1980) esikoisromaani. Siviiliammatiltaan hän on musiikkipäällikkö. Mäntysaari elää puolison, tytärpuolen ja kahden koiran kanssa Espoossa, mutta lapsuutensa hän vietti pikkukaupungissa nimeltä Huittinen
Mäntysaaren teksti oli vetävää, viihdyttävää ja todella vivahteikasta ja hyvää suomen kieltä. Mangårdin hahmo oli herkullisen renttu: elämässään eksynyt kolmivitonen sinkkumies, jolla hevi- ja rokkimusiikki oli hallussa pienintä piirtoa myöten - kuten kirjailijalla itselläänkin. Lukijalle, joka tuntee minua paremmin populaarimusiikin bändejä ja suuntauksia Mangårdin biisianalysoinnit, sympatiat ja antipatiat tarjoavat varmaa herkkua nyansseineen! Huumori oli hauskan nyrjähtänyttä, dialogit hauskoja ja koomisia tapahtumia riitti, myös hyvin luonnehdittujen sivuhahmojen ympärillä. (...) Viihdyin loistavasti Rantakarin lukiolaisten ja heidän opettajansa reippaassa menossa. Loppuhuipennuksen yksi kohtaus oli kuin jostain scifi-elokuvasta. Komea esikoinen, joten odotan innolla minkälaisen teoksen Mäntysaari seuraavaksi luettavaksemme tuo, työn alla kuulemma jo on.
Jussi Mäntysaari - Anti-Jante
Kirja vieköön -blogilokakuuta 2019
Mäntysaaren teksti oli vetävää, viihdyttävää ja todella vivahteikasta ja hyvää suomen kieltä. Mangårdin hahmo oli herkullisen renttu: elämässään eksynyt kolmivitonen sinkkumies, jolla hevi- ja rokkimusiikki oli hallussa pienintä piirtoa myöten - kuten kirjailijalla itselläänkin. Lukijalle, joka tuntee minua paremmin populaarimusiikin bändejä ja suuntauksia Mangårdin biisianalysoinnit, sympatiat ja antipatiat tarjoavat varmaa herkkua nyansseineen! Huumori oli hauskan nyrjähtänyttä, dialogit hauskoja ja koomisia tapahtumia riitti, myös hyvin luonnehdittujen sivuhahmojen ympärillä. (...) Viihdyin loistavasti Rantakarin lukiolaisten ja heidän opettajansa reippaassa menossa. Loppuhuipennuksen yksi kohtaus oli kuin jostain scifi-elokuvasta. Komea esikoinen, joten odotan innolla minkälaisen teoksen Mäntysaari seuraavaksi luettavaksemme tuo, työn alla kuulemma jo on.