Ankkamemo auttaa sanoittamaan markkinoihin, tuotevalikoimaan ja asiakasodotuksiin liittyvää yrityksen osaamista. Kilpailu markkinoilla on kovaa ja yrityksen osaaminen on arvokas kilpailutekijä. Markkinoille sijoittumisesta, näkemyksellisyydestä ja merkityksellisyydestä kertovan kyvykkyyden arvo kasvaa koko ajan. Oppaan tavoitteena on liiketoiminnan selkeyttäminen, johdonmukainen muotoileminen ja kyvykkyyden sanoittaminen. Ankkamemo jäsentää liiketoimintaa niin, että kysyntä ja markkinat, asiakasodotukset ja tuoteratkaisut muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden. Ankkamemon 9 kysymystä kokoavat keskeiset aiheet yhdeksi kokonaisuudeksi ja nostavat esiin liiketoiminnan perusasetukset ja niiden keskinäiset vaikutukset. Malli on ollut kirjoittajan käytössä yli 20 vuotta, selvinnyt aikatestistä ja toiminut eri toimialoilla sekä aloittavissa että jo toimivissa yrityksissä. Tekoäly muokkaa kehittämistyötä, mutta luovatyö on tehtävä itse niin kauan kuin resurssit energian ja fysikaalisten ominaisuuksien vuoksi ovat rajallisia. Tämä opas on tehty työskentelyyn. Omat muistiinpanot jäsentävät ja auttavat hahmottamaan kokonaisuuden ja pitämään liiketoiminnan suunnan johdonmukaisena.
Vesa Tamminen-Larmi on muotoilija, muotoilupedagogi, ja paininut yli tuhannen aloittavan yrityksen parissa tunnistaen kohtia, joissa liiketoiminta hajoaa, muuttuu monimutkaiseksi ja vaikeasti haltuun otettavaksi. Hän on havainnut 25 vuoden aikana muutokset liiketoimintamuotoilussa ja myynnin, markkinoinnin ja tuotteiden yhteen sovittamisessa. Vaikka muutos on näyttäytynyt laajana, tuonut uusia mittareita ja kanavia markkinointiin, ovat yritykset perusasetuksiltaan muuttuneet hyvin vähän ja samat mahdollisuudet ovat olleet 25 vuotta sitten kuten tällä hetkelläkin. Vesa Tamminen-Larmin ensimmäinen opas Tuotteistamisen taskukirja ilmestyi vuonna 2017.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.