Mansikat maistuvat koko heinäkuun ajan ja sitten niitä säilötään talven varalle eri tavoin. Kirja on kirjoitettu alkukesän huumassa hymyssä suin. Myös ystävät ja tuttavat ovat mielessä, sillä tällä kirjalla voit ilahduttaa heitäkin. Nauti siis kesästä ja maistele marjoja ihan sellaisenaan. Niin saat energiaa ja niitä niin tärkeitä vitamiineja. Talven aikanakin voit muistella kesää.
Runot ovat olleet ajatusmaailmassani jo nuoruudesta lähtien. Meri on ollut kiinnostava aihe ja siitä kumpuaa paljon syvällisiä ajatuksia. Olen kirjoittanut runokirjoja, mutta myös paljon muitakin aiheita, kuten matkakertomuksia ja luontoaiheita.
Kirjasta ei ole ilmestynyt lehdistöarvosteluja.